Mainos
Mainos

Vuoden Ravintolaksi 2016 valittiin todellinen yllättäjä – titteli karkasi Helsingistä voittoputken jälkeen

Vuoden Ravintola -titteli karkasi tänä vuonna Helsingistä.

Suomen Gastronomien Seura ry on valinnut lahtelaisen ravintola Roux'in Vuoden ravintolaksi 2016. Edellisen kerran titteli karkasi Helsingin ulkopuolelle vuonna 2011, kun Vuoden Ravintolaksi nimitettiin tamperelainen Ravintola C.

Arvostetun Vuoden Ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee tarjota hyvää ja omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, jolla asiakas tuntee itsensä arvostetuksi. Sillä on myös hyvä hinta-laatusuhde ja sen toiminta on pitkäjänteistä, tasalaatuista ja varmaa.

– Valitseminen on vuosi vuodelta vaikeampaa, kun meillä on tietyt kriteerit. Tällä kertaa halusimme palkita klassikkoravintolan. Monta vuotta titteli on mennyt Helsinkiin uuden aallon ravintoloille, mutta nyt halusimme nostaa esiin klassisempaa valintaa, perustelee Suomen Gastronomien seuran puheenjohtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä valintaa Makuja.fi:lle.

Lahden paras ravintola jo yhdeksän vuotta

Vuoden ravintola -valinnasta 31 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaansa Rouxin pitkäjänteisellä työllä korkealaatuisen klassisen ranskalaisen keittiötaiteen vaalimiseksi. Jo yhdeksänvuotias ravintola Roux on kunniakkaasti kantanut Lahden parhaan ravintolan titteliä avaamisestaan lähtien ja panostanut erinomaisen ruoan lisäksi myös maamme parhaimpaan palveluun.

– Roux'issa on erinomainen viinivalikoima ja osaavaa henkilökuntaa. Kokonaisuus on todella hyvä. He ovat myös todella aktiivisia oppilaitosten kanssa ja tekevät yhteistyötä esimerkiksi MaRan kanssa. Heillä on siis myös alan yhteiskunnallista vaikuttamista, Lähteenoja-Niemelä sanoo.

Ravintoloitsijapariskunta Kati ja Sami Häkkisen liki satavuotiaaseen lahtelaisapteekkiin rakentama ja mestaroima Roux on sinnikkäästi pitänyt kiinni kunnianhimoisesta linjastaan. Positio talviurheilu- ja hiphopkaupungin ainoana fine dining -tasoista ruokaa tarjoavana ravintolana ei kuitenkaan ole helppo. Yhden ravintolan on haastavaa synnyttää muuten ketjuvetoiseen Lahteen korkealaatuisen syömisen kulttuuria. Siinä Roux on kuitenkin Suomen Gastronomien seuran mukaan onnistunut ja pystynyt koulimaan alueelle asiakaskunnan, joka osaa vaatia ravintolaltaan yhä parempaa ruokaa.

– Sami Häkkinen liputtaa keittiössään klassisen ranskalaisen ruoanlaittoperinteen puolesta ja salista vastaava vaimonsa Kati pitää huolen siitä, että palvelu pelaa moitteettomasti ja huolellisesti valitut juomat täydentävät annokset

Suomen Gastronomien seura:

Suomen Gastronomien Seura on perinteikäs ruokaseura, johon kuuluu noin 300 hyvän ruoan ystävää. Seura pyrkii vaalimaan suomalaista ruoanlaittotaitoa sekä seuraa aktiivisesti kansainvälistä ruokamaailmaa. Seuran tavoitteena on suomalaisen ruuoanvalmistustaidon kehittäminen ja kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Suomen Gastronomien Seura nimeää vuosittain myös Vuoden Ravintolan. Viime vuonna vuoden ravintolaksi valittiin helsinkiläinen ravintola Spis.

Vuonna 2007 avatun Rouxin ravintoloitsijat Kati ja Sami Häkkinen toimivat aiemmin Luostolla, kunnes saivat mahdollisuuden perustaa historialliseen lahtelaisapteekkiin ravintolan. Museoviraston suojelema huoneisto on rakennettu perinteitä kunnioittaen tyylikkääksi
laaturavintolaksi, jossa uskotaan suomalaisesta valtavirrasta poiketen laadukkaista raaka-aineista huolella valmistettuihin kauniisiin annoksiin, erinomaisiin viineihin, henkilökohtaiseen palveluun ja valkoisiin pöytäliinoihin.

Aikaisemmat Vuoden Ravintolat:


2015 Ravintola Spis, Helsinki
2014 Ravintola Ask, Helsinki
2013 Ravintola Chef & Sommelier, Helsinki
2012 Ravintola Muru, Helsinki
2011 Ravintola C, Tampere
2010 Ravintola Juuri, Helsinki
2009 Ravintola OLO, Helsinki
2008 Ravintola Postres, Helsinki
2007 Ravintola Savoy, Helsinki
2006 Ravintola Demo, Helsinki
2005 Ravintola George, Helsinki
2004 Palace Gourmet, Helsinki
2003 Panimoravintola Herman, Turku
2001 G.W.Sundmans, Helsinki
2000 Chez Dominique, Helsinki
1999 Ravintola Savoy, Helsinki
1998 Kanavaranta, Helsinki
1996 Lyon, Helsinki
1994 Safka, Helsinki
1993 Pamir, Strand Inter-Continental
1992 Julia, Turku
1991 Lehtovaara, Helsinki
1990 Amadeus, Helsinki
1989 Ravintola Henrik´s, Tampere
1988 Ravintola Bellman, Mustio
1987 Ravintola George, Helsinki
1986 Celine,
1985 Palace Gourmet, Helsinki

Korjaus 16.2.2016 klo 14.41: Otsikkoa ja juttua muokattu. Jutussa väitettiin virheellisesti, että Vuoden Ravintola -titteli olisi ollut helsinkiläisravintoloilla viimeiset 12 vuotta. Tamperelainen Ravintola C sai kuitenkin Vuoden Ravintola -tittelin vuonna 2011.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme