Mainos
Mainos

Vuoden ravintolan 2014 keittiömestari: "En ole vielä ehtinyt syömään ravintolassani"

Vuoden ravintolaksi 2014 nimetyn ravintola Askin ravintoloitsija ja keittiömestari Filip Langhoff ei ole vielä ehtiny syömään omassa ravintolassaan.

Suomen Gastronomien Seura myönsi tiistaina 11.2. Vuoden ravintola 2014 -tunnustuksen helsinkiläiselle luomu- ja lähiruokaa taiteilevalle ravintola Askille. Gastronomien seura perusteli haastavaa valintaansa Askin makuelämysten, tunnelman ja palvelun ensiluokkaisella yhdistelmällä.

Askin ravintoloitsijat Linda Stenman-Langhoff ja Filip Langhoff kertovat olevansa positiivisesti yllättyneitä tunnustuksesta, sillä ravintola on vielä nuori. Filip Langhoff uskoo, että ravintola noteerattiin nimenomaan sen omanlaisen tyylinsä ansiosta.

– Kokonaisuus ratkaisee aina. Kaiken pitää toimia ja sujua hyvin. Ei voi sanoa, että raaka-aineet olisivat tärkeämpiä kuin hyvä palvelu tai joku muu.

Ravintola Askin filosofia perustuu laadukkaisiin raaka-aineisiin, jotka ovat lähellä tuotettuja. Ruokalistan huikeat annokset syntyvätkin aina raaka-aine edellä: kun hyvä raaka-aine on löytynyt, saa siitä Filip Langhoffin mukaan taiteiltua helposti myös hyvän annoksen.

– Olemme etsineet paljon ja löytäneet hyvät pientuottajat, jotka pystyvät toimittamaan sellaista laatua kuin haluamme käyttää. Totta kai talvella on hieman vaikeampaa, kun mikään ei kasva.

Töissä vuorokauden ympäri

Voisi kuvitella, että pienen 26-paikkaisen ravintolan pyörittäminen on helppoa, mutta todellisuudessa jokainen intohimolla työtään tekevä ravintoloitsija työskentelee käytännössä kellon ympäri.

– Enemmän tai vähemmän olemme töissä koko ajan. Vaikka ei olla fyysisesti ravintolassa, niin on paljon toimistotyötä ja muuta suunnittelua. Periaatteessa siis ympäri vuorokauden.

Keittiössä viihtyvä mies omistautuu työlleen niin sataprosenttisesti, ettei ole koskaan vielä ehtinyt edes syömään omassa ravintolassaan.

– En ole syönyt kertaakaan täällä omassa ravintolassa vielä. Olen toki syönyt kaikki annokset monta kertaa, mutta en ole vieläkään ehtinyt istua alas ja syödä koko menua läpi, Langhoff nauraa.

Pizzaa ja sushia vapaa-ajalla

Vapaaja-ajallaan Filip Langhoff rentoutu syömällä muissa Helsingin ravintoloissa – aina kun töiltään ehtii.

– Kun on ollut alalla pitkään, on aina kiva mennä syömään jotain, mitä ei syö normaalisti. Kun asuimme Norjassa, kävin aina syömässä sushia. Suomesta on vaikea löytää todella hyviä sushipaikkoja. On joitakin hyviä, jonne aina välillä eksyn, kuten Tokyo55. Yumessa kävin myös aikoinaan, kun heillä oli tarjolla sushia.

– Putte's Pizza on myös aina hyvä vaihtoehto, kun haluaa käydä ulkona, mutta etsii jotain erilaista kuin mitä meillä on ravintolassa, Langhoff lisää.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia Askin ravintoloitsijoilla sitten on – laajeneeko ravintola kenties menestymisen myötä?

– Ask ei tule ikinä isommaksi. Meillä on noin 26 istumapaikkaa ja se pysyy. Uskon, että jos ravintola laajentuisi, niin henki ja tyyli muuttuisi sen verran paljon, että laajentaminen ei tule kysymykseen, Langhoff summaa.

Petra Kiiski, petra.kiiski@mtv.fi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme