Mainos
Mainos

Vuoden Viinit 2015: Voittajaksi kruunattiin alle 10 euron punaviini

Vuoden Viinit 2015 julkistettiin keskiviikkona. Kultamitalin nappasi tänä vuonna alle kympin punaviini.

Vuoden Viiniksi 2015 kruunattiin keskiviikkona espanjalainen Durius Tempranillo 2011.

Alle kymmenen euroa Alkossa maksava, tempranillo-rypäleistä valmistuva voittajaviini on syvän ruskehtavanpunainen ja hieman kehittynyt täyteläinen viini. Viinin runsaassa ja rehevässä tuoksussa on nahkaa, paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Vuoden Viinit -raadin mukaan kyseessä on erinomaisen hinta-laatusuhteen viini, jossa on pehmeät tanniinit ja pitkä jälkimaku. Voittajaviinin hinta on Alkossa 9,97 euroa.

Kilpailussa mukana 495 viiniä

Vuoden Viinit -kilpailu järjestettiin jo 18. kertaa. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana 19 eri sarjaa ja 495 viiniä 31 eri maahantuojalta. Kilpailuun osallistuvat viinit jaetaan perinteisesti ryhmiin alkuperän, pakkauksen ja hinnan perusteella. Kilpailu on ainoa lajissaan Suomessa. Sääntöjen mukaan Vuoden Viiniksi valitaan se sarjansa voittanut viini, joka erottuu selvimmin muiden sarjojen voittajista.

Vuoden Viinit -kilpailun tuomaristossa istuu kokeneita ja alaan perehtyneitä viinialan ammattilaisia ja -maistajia. Viinit maistellaan sokkona.

Vuonna 2014 Vuoden Viiniksi valittiinchileläinen, 10,99 euroa maksava Castillo de Molina Pinot Noir 2011 -punaviini.

Alla esimerkkejä Vuoden Viinit 2015 -kilpailun sarjojen voittajista:

Sarja 01: Euroopan punaviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta: Durius Tempranillo 2011 9.97 €
Hopea: Los Monteros Crianza 2011 9.30 €
Pronssi: Quinta das Setencostas 2010 9.98 €
Kunniamaininta: MontePasso 2012 9.99 €
Kunniamaininta: Faustino VII 2012 9.38 €

Sarja 02: Euroopan punaviinit, hinta 11-17 euroa

Kulta: Barbaglio 2009 13.98 €
Hopea: Campo Viejo Reserva 2009 14.49 €
Pronssi: Château Bonnin Pichon 2007 14.99 €
Kunniamaininta: Villalta Valpolicella Ripasso 2012 12.99 €
Kunniamaininta: Perelada 5 Fincas Reserva 2010 14.49 €
Kunniamaininta: Agathon Limnio Cabernet Sauvignon 2007 12.99 €

Sarja 07: Euroopan valkoviinit, hinta alle 11 euroa

Kulta: Anselmann Weissburgunder Trocken 2013 9.97 €
Hopea: Raimat Castell de Raimat Chardonnay 2014 9.99 €

Pronssi: Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling 2013 8.75 €
Kunniamaininta: Château de la Jaubertie 2013 10.64 €
Kunniamaininta: Torres Viña Esmeralda 2014 9.99 €

Sarja 08: Euroopan valkoviinit, hinta yli 11 euroa

Kulta: Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg 2012 19.98 €
Hopea: Domaine Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevey 2011 28.90 €

Pronssi: Schloss Schönborn Rheingau Riesling Trocken 2013 11.99 €
Kunniamaininta: Fèlsina I Sistri 2011 25.60 €
Kunniamaininta: Bouchard Hautes-Côtes de Beaune ”Les Prieurés” 2011 14.99 €
Kunniamaininta: Anselmann Riesling Classic 2013 11.48 €

Sarja 18: Kuohuviinit, hinta alle 13 euroa

Kulta: Mas de la Sabatera Cava Brut Chardonnay NV 11.89 €
Hopea: Lindauer Cuvée Brut 12.79 €
Pronssi: Lindauer Rosé Brut 12.79 €

Sarja 20: Samppanjat

Kulta: Alfred Gratien Brut Classic NV 42.90 €
Hopea: André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Brut 29.90 €
Pronssi: Blondel Premier Cru Carte d’Or Brut NV 31.50 €
Kunniamaininta: Nicolas Feuillatte Millésimé Chardonnay Brut 2006 45.90 €
Kunniamaininta: Pannier Sélection Brut 16.56 €

Hinnat ovat 3.2.2015 tilanteen mukaiset 0,75 l pullolle, ellei toisin mainita.

Muiden sarjojen voittajat löydät Vuoden Viinit -kilpailun nettisivuilta.

Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa ja Instagramissa!

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme