Mainos
Mainos

Yksi selvästi ylitse muiden: Tämä ruoka-annos maistuu suomalaisille huvipuistoissa

Suomalaiset viihtyvät kesäisin huvipuistoissa, mutta millaiset herkut tekevät parhaiten kauppansa hurvittelun lomassa?

Makuja.fi otti selvää, millaisia ruokia suomalaiset syövät kaikkein mieluiten vieraillessaan huvipuistoissa. Selvisi, että yksi klassikkoannos on selvästi ylitse muiden, kun huomio kiinnitetään huvipuistojen myydyimpien ruokien listaan.

Makkaraperunat pitävät selkeää kärkisijaa

Huvipuistoissa myydyistä klassikkoannoksista makkaraperunat pitää monessa paikoissa selvästi pintansa sekä uutuusannosten että muiden klassisten ruoka-annosten joukossa.

– Myydyimmät tuotteemme ovat makkaraperunat, lähileipomon lihapiirakka, hot dog ja ranskalaiset, juustohampurilainen ja juomista kahvi, Särkänniemen ravintolatoiminnan päällikkö Marjo Salonen kertoo.

– Meillä syödään makkaraperunoita ja hampurilaisia eniten, Tykkimäen ravintola- ja kioskivastaava Irina Hiltunen komppaa.

Myös Puuhamaassa makkaranpalojen ja ranskanperunoiden liitto on asiakkaiden mieleen.

– Ehdottomasti suosituin ruoka on makkaraperunat ja seuraavaksi hot dog -ateria, Puuhamaan ravintolapäällikkö Tiina Kaplas kertoo.

Kaplaksen mukaan terveellisempien vaihtoehtojen tarjoaminenkaan ei ole tuonut juurikaan hajontaa etenkään suosituimpien annosten menekkiin.

– Huvipuistoissa syödään eniten nopeaa pikaruokaa, terveelliset ruuat eivät mene kaupaksi, vaikka niitä kovasti kysytään, Kaplas toteaa.

Grilliherkut ja kotiruoka tekevät kauppansa

Visulahdessa asiakkaiden herkuttelutottumukset vaihtelevat jonkin verran sen mukaan, mihin aktiviteettiin puistoon ollaan tultu osallistumaan. Makkaraperunat on kuitenkin Visulahdessakin huvipuistovierailijoiden ykkössuosikki.

– Kysyntä jakautuu melko tasaisesti grilliruoan ja lounasbuffan välillä. Dinosaurian vesi- ja seikkailupuistossa sekä Xon-puistossa tarjonta on grillipainotteinen ja leirintäalueella ravintola Kulkurissa on tarjolla kotiruokabuffet, Visulahden puistonjohtaja Ville Asikainen kertoo.

– Huvipuistossa myydään eniten makkaraperunaa, hampurilaisaterioita ja hodareita. Leirintäalueella perinteiset lihapullat muusilla, pizzat, broileri ja uunipossu ovat säilyneet kysytyimpinä tuotteina vuodesta toiseen, Asikainen jatkaa.

Hampurilaisateriat tekevät kauppansa Linnanmäellä

Makkaraperunat ovat myös Linnanmäellä suuressa suosiossa, mutta jos helsinkiläishuvipuiston kaikki erilaiset hampurilaisateriat lasketaan samaan kategoriaan, vie hampurilaisateria ykkössijan makkaraperunoilta.

– Jos lasketaan kaikki erilaiset ateriat yhteen, niin hampurilaisateriat ovat meillä myydyimpiä, Linnanmäen ravintolatoimen johtaja Satu Järvelä kertoo.

Ykkössijaa yksittäisten tuotteiden myynnissä Linnanmäelläkin pitää kuitenkin kiistaton huvipuistoklassikko.

– Jos miettii ihan yksittäisiä myyntejä, niin siellä on softis ja hattara kärjessä, mutta sitten tulee makkaraperunat. Niitä tulee todella paljon myytyä. Myös hodari on kärjessä, Järvelä summaa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme