Mainos
Mainos

Yle: Olutta juodaan "vaikka rakeita sataisi" – näin viileä alkukesä on vaikuttanut juomien myyntiin

Suomessa kylmä alkukesä on vaikuttanut siihen, että panimoalan myynnit laahaavat merkittävästi, kertoo Yle.

Juomat eivät käy kesäisin Suomessa kaupaksi perinteiseen tapaan silloin, kun kelit eivät ole lämpimät. Kesän alku on ollut Sinebrychoffille myynnillisesti vuosikymmenen huonoin.

– Sen voimme sanoa, mutta valitettavasti emme tarkempia litroja, kertoo viestintäpäällikkö Timo Mikkola kertoo Ylelle.

– Koska touko-elokuu on se meille tärkein ajanjakso, vaikuttaa tämä tietysti koko vuoden myyntiimme negatiivisesti, Mikkola jatkaa.

Myös Hartwallilta kerrotaan, että kesäkuun myynnit ovat yltäneet vain tyydyttävään tasoon.

– Sää ei ole myynnin ainoa tekijä. Sekin vaikuttaa, miten onnistuneita kampanjoita tehdään, Hartwallin viestintäpäällikkö Taina Lampela-Helin toteaa Ylelle.

Olut ei ole sääherkkä

Kesäkuukausina juodaan tavallisesti reilusti yli puolet panimojuomista. Esimerkiksi pulloveden myynti saattaa nousta helteisenä kesänä jopa 30 prosenttia. Oluen myyntiin säätilat eivät kuitenkaan vaikuta merkittävästi.

– Toisin kuin luullaan, olut ei ole niin sääherkkä. Suomalaiset juovat sitä ruuan kanssa ja saunassa, minne mennään, vaikka rakeita sataisi, Mikkola kertoo.

Lähde: Yle

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme