Mainos
Mainos

Yllättävät asiat vaikuttavat valintoihimme: Näin estät kiusaukset ruokakaupassa

Joskus kauppareissut eivät mene aivan suunnitelmien mukaan ja matkaan tarttuu epäterveellisiä herkkuja, vaikka tarkoitus olisi ollut tehdä terveellisempiä valintoja. Perehtymällä niihin asioihin, jotka laukaisevat himon roskaruokaa kohtaan, voi jokainen oppia tekemään ruokakaupassa terveellisempiä valintoja.

Psykologiaan ja käyttäytymistieteeseen perehtynyt tohtori Brian Wansink Cornellin yliopistosta pureutuu pian julkaistavassa kirjassaan Slim By Design: Mindless Eating Solutions for Everyday Life siihen, kuinka ruokakaupassa voi taistella kiusauksia vastaan.

– Selvisi, että 80 prosenttia kaikista syömistä koskevista tehdään viiden kilometrin säteellä kotoa. Ne tehdään kotona, 2–3 tutussa ravintolassa, omassa lähikaupassa ja työpaikalla, Wansink valottaa Health.comille.

Osaatko vastustaa herkkuhyllyjä?

Ruokakaupassa esillepanoa mietitään tarkkaan siksi, että asiakkaiden matkaan tarttuisi mahdollisimman paljon tuotteita. Usein tätä ajattelua hyödynnetään erityisesti silloin kun mietitään herkkuhyllyjä: Makeiset ja suolaiset herkut on usein sijoiteltu kauppoihin siten, että liki jokainen joutuu kävelemään hyllyjen ohi. Tästä syystä olisikin hyvä miettiä jo etukäteen, kuinka kiusauksia olisi helpoin välttää karkkihyllyn armoilla.

Ongelma: Houkuttelevat herkkuhyllyt

Wansinkin mukaan herkkuhyllyjen katseleminen herättää ihmisissä ajatuksia siitä, että pitäisikö terveellisten ruoka-aineiden sijaan koriin tai kärryyn valita kaupassa epäterveellisempiä herkkuja.

– Sitä alkaa ajattelemaan, että millaista olisi syödä vaikkapa perunalastuja. Mitä enemmän ajattelee asiaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että perunalastuja todella täytyy ostaa sillä hetkellä, Wansink toteaa.

Ratkaisu: Ennakointi ja purkka

Moni valitsee koriinsa tai kärryynsä helpoimmin niitä asioita, jotka pistävät ensimmäisenä silmään. Tästä syystä tuttu ruokakauppa kannattaa kiertää sellaisessa järjestyksessä, että terveellisimmät hyllyt tulee ohitettua ensimmäisenä.

Sanonta, jonka mukaan ruokakauppaan ei tulisi koskaan mennä nälkäisenä pitää Wansinkin mukaan paikkansa. Syömällä terveellisen välipalan ennen kauppareissua on todennäköisempää, että kaupassa tulee valittua terveellisempiä ruoka-aineita.

Ennen ruokakauppaan menoa voi kiusauksia vastaan taistella myös laittamalla purkan suuhun. Wansinkin mukaan sokeriton purukumi helpottaa kiusauksista kieltäytymistä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme