Mainos
Mainos

Chimichurri-lohi vartaassa ja mangoslaw

Kesän grilliherkut kokkaili Nanna! Hapokas yrttikastike chimichurri antaa grillatuille lohivartaille makua, näköä ja luonnetta!

Ainekset (4 annosta)

  • 700 g lohifileetä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 sitruuna
  • hiukan öljyä grillaukseen

Chimichurri

  • 2 ruukkua lehtipersiljaa
  • 1/2 ruukkua korianteria
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1/2 dl punaviinietikkaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl savupaprikajauhetta

Mangoslaw

  • 1 mango
  • 1 pieni varhaiskaali
  • ½ punakaali
  • 1 dl tuoretta minttua

Kastike

  • 1 punasipuli
  • 2 limettiä
  • 0, 5 dl riisiviinietikkaa
  • 1 dl öljyä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa

Valmistusohje

Chimichurrin voi valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään. Mittaa aineet blenderin tai sauvasekoittimen kulhoon ja sekoita sileäksi.

Kuutioi lohi tasakokoisiksi kuutioiksi. Viipaloi 2/3 sitruunaa ohuiksi viipaleiksi.  Purista loppuosasta mehut lohikuutioiden päälle, lisää myös hiukan suolaa ja pippuria. Pujota lohikuutiot vuoron perään kahtia taitetun sitruunaviipaleen kanssa tuplavartaisiin. Kaksi varrasta vierekkäin estää lohen pyörimisen vartaassa. Muista liottaa puisia vartaita pari tuntia vedessä ennen pujottelua, etteivät ne pala grillissä.

Sivele lohivartaat öljyllä ja grillaa kaunis väri molemmin puolin.

Valmista mangoslawn kastike suikaloimalla punasipuli ohuesti. Sekoita limettimehu, riisiviinietikka, öljy, sokeri, suola keskenään ja kaada seos sipulien päälle.

Kuori mango ja suikaloi pitkiksi ohuiksi suikaleiksi. Julienne-leikkuri on kätevä tähän. Suikaloi myös kaali ja minttu.

Yhdistä mango, kaalit, kastike sipuleineen ja suikaloitu minttu.

Tarjoile lohivartaat kauniin vihreän chimichurri-kastikkeen  ja mango-slawn kera.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.