Mainos
Mainos

Graavaus on helppo tehdä itse, ja lopputulos on erittäin maistuva. Suosittelemme, että pakastat lohta kaksi vuorokautta ennen graavausta. Kastike valmistuu muutamassa minuutissa tehosekoittimen avulla.

Kahdeksalle

  • 1 kg tuoretta lohifileetä (keskipala)
  • 0,6 dl kidesokeria
  • 1 dl suolaa
  • 1 rkl rouhittua valkopippuria
  • paljon karkeasti hienonnettua tilliä

Sinappitillikastike

  • 2 dl makeaa sinappia
  • 2 rkl vaaleaa ranskalaista sinappia
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 2-3 dl öljyä
  • 1 nippu tilliä
  • suolaa ja jauhettua valkopippuria

Valmistusohje

1. Fileoi lohi leikkaamalla pois selkäruoto, nahan pitää jäädä paikoilleen. Poimi pienet ruodot pihdeillä pois ja poista vatsakalvot ja evät.

2. Sekoita sokeri, suola ja valkopippuri. Hiero lohifileet seoksella ja asettele ne toisiaan vasten lihapuolet sisäänpäin, paksu osa ohutta osaa vasten, fileiden väliin paljon tilliä. Ripottele loput mausteseoksesta kalan päälle, peitä muovikelmulla tai laita lohi parin tiukasti solmitun muovipussin sisään. Anna lohen olla huoneenlämmössä kunnes mausteet ovat sulaneet, ja sitten jääkaapissa 1-2 vuorokautta. Käännä muutamaan otteeseen.

3. Kastike: Hienonna tilli. Laita sinappi ja viinietikka tehosekoittimeen. Käynnistä kone ja kaada öljy mukaan ohuena norona kannen aukon kautta. Pysäytä sekoitin, lisää tilli ja sekoita alimmalla nopeudella. Mausta suolalla ja pippurilla.

4. Leikkaa lohi viistosti ohuiksi viipaleiksi tai suoraan 1 cm paksuisiksi viipaleiksi, tarjoile sinappitillikastikkeen kera.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme