Mainos
Mainos

Karamellisoidut omenat, kanelimurot ja jäätelö

Omenajälkiruoka, jonka resepti on vanha ja hyväksi havaittu, mutta jota olemme hieman modernisoineet. Jäätelöreseptiäkin kannattaa kokeilla, jos sinulla on jäätelökone. Muuten joudut ostamaan jäätelön kaupasta, ja ostakin hyvää kermavaniljajäätelöä.

Neljälle

Omenat

  • 8 granny smith -omenaa
  • 2 dl sokeria
  • ½ dl vettä
  • 50 g voita

Kanelimurot

  • 50 g voita
  • ½ dl (runsas) sokeria
  • 50 g kauraryynejä
  • 3/4 dl vehnäjauhoa
  • 2 tl kanelia

Vaniljajäätelö

  • 5 dl maitoa
  • 1 vaniljatanko
  • 2 dl sokeria
  • 6 munankeltuaista
  • 1 liivatelehti
  • 2 ½ dl kermaa

Valmistusohje

1. Pane liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Levitä leikkuulaudalle pala voipaperia ja sirota sille 1 rkl sokeria. Laita vaniljatanko paperille, halkaise se kahtia ja raaputa siemenet sokerin joukkoon. Kaada vaniljasokeri kattilaan ja pane myös tangonpuolikkaat sinne. Kaada päälle maito, kuumenna kiehuvaksi ja ota kattila liedeltä. Vatkaa loput sokerista ja munankeltuaiset keskenään kevyesti. Kaada kuumaa maitoa vatkaten keltuaisseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaavi seos takaisin kattilaan ja laita se keskilämmölle.

2. Kuumenna seosta varovasti ja sekoita koko ajan puukauhalla. Mittaa lämpötila tarkoin, seoksen tulee olla 85-asteista eikä saa kiehua. Siivilöi seos kulhoon ja jäähdytä se jäävedessä. Kun seos on kylmää, lisää kerma. Siirrä seos nyt jäätelökoneeseen ja anna pyöriä niin kauan, että rakenne on pehmytjäätelön kaltainen.

3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa voi kuutioiksi ja sekoita se sokerin, kauraryynien ja vehnäjauhon kanssa murutaikinaksi. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista uunin keskitasolla kullanruskeaksi, 7-10 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

4. Kuori omenat ja leikkaa jokainen 8 lohkoksi, poista siemenet. Kaada sokeri isoon paistinpannuun ja laita se keskilämmölle. Koske niin vähän kuin mahdollista sokeriin sen sulaessa. Kun suurin osa on sulanut, sekoita varovasti puukauhalla. Keskeytä karamellisoituminen vedellä, kun sokeri savuaa hieman ja on meripihkan ruskeaa.

5. Sekoita voi kovaa kiehuvaan sokeriin. Lisää omenalohkot ja keitä niitä sekoittaen 5-7 minuuttia. Kaada omenat ritilälle, jonka alla on uunipelti. Anna omenoiden jäähtyä ja ota talteen karamellikastike, joka kertyi pellille. Tarjoile omenalohkot kastikkeen kera vadilta, kanelimuroilla ripoteltuna ja vaniljajäätelöä ohessa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme