Mainos
Mainos

Mantelitorttua voi toki ostaa kaupastakin, mutta kotona tehty maistuu niin paljon paremmalta!

10-12 palaa

Pohjat

  • 4 munanvalkuaista
  • ½ dl sokeria
  • 75 g jauhettua mantelia
  • 2 rkl kaakaota

Täyte

  • 3 munankeltuaista
  • 3/4 dl kuohukermaa
  • 1 dl sokeria
  • 100 g voita
  • 1 pussi mantelilastuja
  • voita voiteluun

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Piirrä leivinpaperille kaksi ympyrää ruokalautasen avulla. Penslaa ohuelti voisulalla ympyrät. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon sokeri, mantelijauhe ja kaakao. Levitä massa ympyröille leivinpaperille. Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia. Irrota pohjat paperista enne kuin ne ovat kokonaan jäähtyneet.

2. Sekoita munankeltuaiset, kerma ja sokeri kasarissa. Keitä hiljaa koko ajan sekoittaen, kunnes kreemi sakenee. Kaada se kulhoon ja sekoita joukkoon voi pieninä nokareina. Jäähdytä seos.

3. Levitä puolet täytteestä toiselle pohjalle. Laita toinen pohja sen päälle ja levitä loput täytteestä sen päälle. Paahda mantelilastut kuivassa pannussa. Sirottele tortun pinnalle koristeeksi.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme