Mainos
Mainos

Lämpimänä päivänä liharuokakin maistuu kun se nautitaan kylmänä. Herkulliset sienet sopivat murekkeen kanssa mainiosti.

Ainekset

  • 500 g naudan jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl kaprista
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 150 g pekonia viipaleina

Marinoidut sienet

  • 1 rasia tuoreita herkkusieniä
  • 3 rkl viinietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • rosmariinia
  • rakuunaa

Valmistusohje

Liota korppujauhot kananmunassa ja leikkaa sipuli, valkosipuli ja kaprikset mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Vaivaa seos hyvin jauhelihan sekaan ja muotoile murekkeeksi.

Kiedo pekoniviipaleet murekkeen ympärille ja paista pitkulaisesa vuoassa kypsäksi 180-asteisessa uunissa noin kolme varttia. Jäähdytä ja tarjoa viipaloituna esimerkiksi marinoitujen sienten kanssa.

Halkaise sienet ja nosta ne suureen kulhoon. Mausta etikalla, suolalla, sokerilla, rosmariinilla ja rakuunalla. Sekoita huolellisesti ja nosta jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi. Sekoita muutamia kertoja tänä aikana.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme