Mainos
Mainos

Nämä ovat mainionmakuisia pieniä pullaneliöitä, jotka on täytetty omenalla ja rusinoilla.

Yksi annos

  • 5 dl maitoa
  • 150 g voisulaa
  • 50 g hiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 14-15 dl vehnäjauhoa
  • 1 muna voiteluun

Täyte

  • 50 g voita
  • 2 hapanta omenaa
  • kuorittuna ja viipaleina
  • 2 dl rusinoita
  • 1 dl sokeria

Valmistusohje

1. Sekoita maito ja voisula kuumana, odota että seos on kädenlämpöistä ja liuota hiiva nesteeseen. Sekoita joukkoon ensin sokeri ja lopuksi jauho ja alusta joustavaksi taikinaksi. Anna nousta 30 minuuttia.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla. Jaa se kahtia ja kauli kahdeksi noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Nosta toinen levy leivinpaperilla peitetylle pellille. Levitä sille voi.

3. Levitä voin päälle omenaviipaleet ja rusinat, sirota niiden päälle sokeria. Nosta toinen levy edellisen päälle ja painele kiinni reunoilta ympäriinsä. Penslaa kansilevy vispatulla munalla ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kerrospulla sopivankokoisiksi ruuduiksi.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme