Mainos
Mainos

Riimisuolattu lampaanpaisti ja juureskeitto

Riimisuolattu eli pikasuolattu liha on valtavan hyvää, varsinkin kesällä. Lihan täytyy kuitenkin suolautua kaksi päivää, joten tämäkin ateria vaatii etukäteissuunnittelua. Ellet halua itse poistaa luita lapalihoista, pyydä lihakauppiastasi tekemään se puolestasi.

Neljälle

  • 1 ½ kg luutonta lampaanlapaa
  • 1 ½ rkl suolaa
  • 2 tl sokeria

Suolaliemi

  • 1 l vettä
  • 1 dl suolaa
  • 3 rkl sokeria

Keitinliemi

  • 5 kokonaista valkopippuria
  • vettä, niin että se peittää lihan

Juuresliemi

  • 1 l lihan keitinlientä + 1 lihaliemikuutio
  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 1 pala juuriselleriä
  • 1 palsternakka
  • 4 perunaa
  • 2 oksaa tuoretta timjamia

Tarjoiluun

  • mausteyrteillä maustettua créme fraichea (ranskankermaa)

Valmistusohje

1. Kääri lihalevy rullalle ja sido se paistinlangalla kiinteäksi paketiksi. Hiero lihan pintaan sokeria ja suolaa. Sekoita vesilitraan sokeri ja suola ja kiehauta suolaliemeksi. Anna jäähtyä. Pane lihakäärö kulhoon ja kaada suolaliemi päälle. Pidä viileässä 2 päivää ja kääntele muutaman kerran.

2. Nosta lihakäärö kattilaan, lisää pippurit ja kaada päälle sen verran vettä, että liha peittyy. Kuumenna kiehuvaksi ja kiehuta hiljalleen poreillen 1 1/4 - 1 ½ tuntia, tai kunnes lihan sisälämpötila on 77 astetta. Nosta liha liemestä ja anna jäähtyä jonkin aikaa ennen tarjoilua.

3. Kuori porkkana, sipuli, selleri, palsternakka sekä perunat ja kuutioi juurekset. Kuumenna keitinliemi kiehuvaksi ja voimista sitä lihaliemikuutiolla. Nosta juureskuutiot liemeen ja keitä ne juuri ja juuri kypsiksi, 10-15 minuuttia. Lusikoi juureksia liemineen lämmitetyille syville lautasille ja nosta lampaanlihaviipaleita päälle. Saksi mausteyrttejä ranskankermaan ja tuo erillisessä kulhossa tarjolle.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme