Mainos
Mainos

Leivo pizzapohja välillä itse, se syntyy kätevästi durumvehnäjauhoista. Voit tehdä pikkupitsoja ja täyttää ne jokaisen ruokailijan makujen mukaan, tai tee pitsaa vaikkapa koko pellillinen.

1 iso tai 2-4 pienempää

Pohja

  • 1½ dl vettä
  • 15 g hiivaa (1/3 pkt)
  • ½ tl suolaa
  • 2 rkl öljyä
  • noin 3 dl Myllyn Paras Durumvehnäjauhoja

Täyte

  • 2-3 rkl tomaattisosetta
  • ripaus sokeria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1-2 tl pizzamaustetta
  • 2-3 dl mozzarellajuustoraastetta

Pinnalle

  • 4-6 kypsää tomaattia
  • mustapippuria
  • basilikanlehtiä
  • 2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

Valmistusohje

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja durumvehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi. Kauli taikinasta yksi iso (uunipellillinen) tai 2-4 pienempää pizzapohjaa.

Kohota pohjat ja lisää haluamasi täytteet. Paista 250-asteisessa uunissa.

Levitä tomaattisose kohonneen pohjan päälle. Murskaa päälle valkosipulinkynnet ja ripottele sekaan pizzamauste. Levitä juustoraaste päälle ja paista 250-asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla 10-15 minuuttia pohjan paksuudesta riippuen.

Leikkaa tomaatit sillä välin viipaleiksi. Ota pizza uunista ja levitä pinnalle tomaattiviipaleet, rouhi päälle vähän mustapippuria ja ripottele niiden päälle runsaasti basilikan lehtiä. Pirskota pinnalle öljyä. Tarjoa saman tien.

VINKKI: Lisää täytteeseen metsästä löytämiäsi sieniä, sellaisenaan tai ryöpättynä, sienestä riippuen.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme