Mainos
Mainos

Lihakääryleitä kermakastikkeessa on tarjottu perinteisesti kodeissa sunnuntaipäivällisellä. Tässä muunnoksessa kastike on kuitenkin mausteisempi kuin perinteinen. Perunasose ja puolukkasurvos ovat onnen omiaan tähän tilanteeseen.

Neljälle

  • 700 g vasikan sisäpaistia
  • 4 maustekurkkua
  • 1 porkkana
  • 3 rkl hunajasinappia
  • suolaa ja valkopippuria
  • 8 pekoniviipaletta
  • 2 rkl voita
  • 3 dl kanalientä
  • 3 dl kermaa
  • 1 rkl sinihomejuustoa muruina
  • 1 sardellifilee
  • 1 rkl mustaviinimarjahyytelöä
  • 1 rkl maissitärkkelystä + vesitilkka

Koristeluun

  • lehtipersiljaa

Tarjoiluun

  • perunasosetta
  • puolukkasurvosta

Lisäksi

  • puisia cocktailtikkuja
  • (hammastikut eivät yleensä kestä)

Valmistusohje

1. Halkaise maustekurkut pitkittäin. Kuori porkkana ja paloittele karkeasti. Kuori ja hienonna sipuli. Levitä lihaviipaleet työlaudalle, levitä niille sinappia ja mausta suolalla ja pippurilla. Jaa pekoni- ja kurkkuviipaleet vasikkaviipaleiden päälle ja kääri rullalle. Kiinnitä puutikuilla.

2. Ruskista kääryleitä voissa ja nosta sitten pannulta. Nostoa sipulisilppu ja porkkanapalat pannulle ja kuullota voissa 3 minuuttia. Nosta lihakääryleet takaisin pannulle, lisää kanaliemi ja kiehauta. sulje kansi ja anna hautua miedolla lämmöllä 40 minuuttia. Nosta sitten lihakääröt ja vihannekset liemestä reikäkauhalla ja pidä ne lämpiminä.

3. Murenna sinihomejuusto ja silppua sardellifilee hienoksi. Kaada kerma paistoliemeen ja lisää myös juusto, sardellihake ja hyytelö. Sekoita ja anna kiehahtaa. anna poreilla 2 minuuttia ja maista, tarvitaanko lisää mausteita. Sekoita maissitärkkelys vesitilkkaan ja suurusta kastike sillä. Hauduta, kunnes kastike paksuuntuu. Siivilöi kastike lihakääryleiden päälle,koristele persiljalla ja tarjoile ohessa perunasosetta ja puolukkasurvosta.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme