Mainos
Mainos

Blogien suosiosta ja hölmöistä mittareista

Hieraisin silmiäni nähdessäni viestintäpalveluja tuottavan Cisionin uuden listauksen Suomen suosituimmista ruokablogeista. Cision on tuottanut outoja listoja ennenkin.

Kävin taannoin heidän kanssaan keskustelua sähköpostilla ja silloin useat blogit oli jätetty listan ulkopuolelle, koska ne toimivat mediayrityksen sivujen alla. Voidaanko silloin puhua oikeasta top 10 -listasta? Kysyin, voisiko olennaista kriteeriä laittaa listan nimeen esim. Suomen suosituimmat yksityiset ruokablogit. Se ei käynyt päinsä.

Tuoreessa listassa ei mediataloista puhuttu. Kärkikymmenikkö näytti edelleen todella omituiselta sen pohjalta, miten itse blogien suosiota hahmotan. Itselläni on tiedossa ainoastaan tarkat luvut Sivumaun suosiosta blogin ja somekanavien puolella. Siispä kysyin niiden puitteissa, miksi tätä blogia ei ole huomioitu listalla. Uskon vahvasti, että 550 000 sivulatauksen (2016, hiukan enemmän 2015) lukemilla ja ruokablogeista Suomen toiseksi suurimman Facebook-seuraajamäärän, parhaillaan 5555, pitäisi riittää listasijoitukseen.

Cisionilta vastattiin, että heidän menetelmässä painotetaan erityisesti löydettävyyttä, päivitystiheyttä, linkityksiä sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioidaan paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten sosiaalisessa mediassa käydystä keskusteluista.

Löydettävyys. Tämän blogin sivuille löydetään keskimäärin päivässä 1500 kertaa. Se ei olisi mahdollista, mikäli blogia ei löytyisi esim. Googlesta ja somesta helpolla.

Päivitystiheys. Bloggaan kahdesti viikossa, mikä on ruokablogien osalta vähintään keskitasoa. Pidän tosin Sivumaku-blogia varsinaisen blogin ja sen some-kanavien kokonaisuutena. Pelkkä yhden saitin ympärillä pyöriminen on vanhanaikaista.

Linkityksiä. Näistä en omaa tarkkaa tietoa. En osallistu ruokabloggaajien keskinäiseen, viikottaisen järjestelmälliseen ristiinlinkitykseen, koska se tuntuu yksinkertaisesti väärältä.

Bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta on enemmän kuin yhdelläkään ruokablogilla. Kiitos teille siitä. Päivitän Facebookia ja Twitteriä ahkerammin kuin yksikään ruokabloggari, Instagramia kerran pari viikossa. Somekanavieni sitoutumismäärä ja -aste ovat huippuluokkaa. Julkaisen lukijoille relevanttia sisältöä. Se on mittareista tärkein, koska huomioi epäsuorasti myös sisällön laatua.

Joten mistä kiikastaa Cision? Ymmärrettekö nykyajan blogimaailmaa? Ymmärrättekö somen lainalaisuuksia? Toimin päivätöikseni markkinoinnin ja viestinnän alalla someen painottuen. Mittarit ja niiden analysointi on minulle rutiinia. Tiedän, että mittareita on paljon ja niiden avulla saa totuuden näyttämään melkein miltä vain, kun valitsee ja säätää ne oikein. Törmään jatkuvasti siihen, että toiset toimijat ovat puhuneet asiakkailleni potaskaa mittareiden kautta. Se turhauttaa.

Kuvittelin some-postaukseni aiheesta menevän nopeasti ohi uutisvirrassa. Se synnyttikin häkellyttävän paljon huomiota ja reagointia. Minuun ovat ottaneet aiheen puitteissa yhteyttä tusinan verran viestintä-, media- ja blogialan ihmisiä ja kaikki kironneet Cisionin toimintaa listauksissa (ja vähän muutenkin). Kuulemma muidenkin alojen blogilistauksia pidetään vitsinä, jolla on kuitenkin vaikutuksensa. Mistä nuo tulokset tulevat? Onko bloggareiden selkään asennettu antureita laskemaan taputusten määrää?

Elääkseen bloggaaville listat aiheuttavat turhaa vahinkoa, jos heidän asiakkaansa uskovat niihin. Sivumaun menestykselle niillä ei ole vaikutusta. Itseäni harmittaa aina, kun työtä tehdään huonosti. Kun ei jakseta tai osata etsiä faktaa, vaikka sellainen olisi olemassa. Kun puhutaan höpöjä.

Miten blogisuosiota tulisi mitata? Luvuilla. Luvut ovat faktoja. Missikisat ovat erikseen. Mediaa myydään luvuilla. Toki veikkaan, että oma tuotekehuni otetaan laadukkaammin vastaan kuin maksetun blogisisällön kautta. Oli bloggaaja kirjoittanut kirjoja, kuluttanut aikansa kissanristiäisissä verkottumassa tai käynyt kommentoimassa kaverin blogiin vain, jotta saisi vastakommentin omaan blogiin, kaikki kulminoituu klikkiviivan alla. Verkostoitumisen avulla blogia voidaan linkittää muissa blogeissa enemmän. Blogikommenttien kautta blogin arvo Googlessa nousee. Mitä näillä saavutetaan? Enemmän klikkejä. Haluan, että blogiani luetaan mahdollisimman paljon, koska lukijoita, siis teitä, ja teidän kanssa käytävän keskustelun takia olen Sivumakua seitsemän vuotta kirjoittanut. Mitä enemmän lukijoita, sitä enemmän keskustelua. Ja mitä enemmän keskustelua, sitä enemmän ne oikeat suosiomittarit värähtävät. Sitä enemmän tiedän, että onnistun tarjoamaan teille mieluisaa lukemista ja ajatuksia.

Cision pakeni perusteluissaan suuruuden oikeutukseen. He ovat alan johtava toimija globaalisti. Perustuuko se väite eksakteihin lukuihin? Eli olla suuri tarkoittaa olla oikeassa ja osata? Heh, yllättävän köykäistä. Miksi te teette noita listoja vajavaisten tai väärien tietojen pohjalta? Ammattilainen ammattilaiselle: Tehkää paremmin - oikein - tai älkää tehkö lainkaan.
Onneksi olen löytänyt ympärilleni alan pätevämpiä toimijoita.


---------------------
CISIONIN VASTINE FACEBOOKISSA 15.4.2017 (ja oma vastineeni sille):

“Kävin taannoin heidän kanssaan keskustelua sähköpostilla ja silloin useat blogit oli jätetty listan ulkopuolelle, koska ne toimivat mediayrityksen sivujen alla. Voidaanko silloin puhua oikeasta top 10 -listasta? Kysyin, voisiko olennaista kriteeriä laittaa listan nimeen esim. Suomen suosituimmat yksityiset ruokablogit. Se ei käynyt päinsä.”

Olen aloittanut Cisonilla vuoden alussa ja tietojeni mukaan tämä taannoin käyty keskustelu on käyty pari vuotta sitten. Nykyään listallemme pääsee myös mediayritysten alla toimivat bloggaajat.

“Tuoreessa listassa ei mediataloista puhuttu.”

ks. edellinen

“Kärkikymmenikkö näytti edelleen todella omituiselta sen pohjalta, miten itse blogien suosiota hahmotan. Itselläni on tiedossa ainoastaan tarkat luvut Sivumaun suosiosta blogin ja somekanavien puolella. Siispä kysyin niiden puitteissa, miksi tätä blogia ei ole huomioitu listalla. “

Listauksemme perustuu eri lukutekijöihin, ei hahmotuksiin.

“Uskon vahvasti, että 550 000 sivulatauksen (2016, hiukan enemmän 2015) lukemilla ja ruokablogeista Suomen toiseksi suurimman Facebook-seuraajamäärän, parhaillaan 5555, pitäisi riittää listasijoitukseen.”

Listauksessamme on useita tekijöitä ja erinomaiset luvut tietyissä kohdissa nostavat sijoitusta, mutta kokemukseni mukaan tasainen ja vahva tekeminen kaikissa ovat paras tie listallamme menestymiseen. Huhtikuun Top 10 -listalla löytyy kaksi muuta blogia, joilla on suurempi Facebook-seuraajamäärä kuin Sivumaulla.

“Cisionilta vastattiin, että heidän menetelmässä painotetaan erityisesti löydettävyyttä, päivitystiheyttä, linkityksiä sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioidaan paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten sosiaalisessa mediassa käydystä keskusteluista.
Löydettävyys. Tämän blogin sivuille löydetään keskimäärin päivässä 1500 kertaa. Se ei olisi mahdollista, mikäli blogia ei löytyisi esim. Googlesta ja somesta helpolla.”

Sivumakuun löydettävyys on hyvä ja se on huomioitu listauksen teossa.

“Päivitystiheys. Bloggaan kahdesti viikossa, mikä on ruokablogien osalta vähintään keskitasoa. Pidän tosin Sivumaku-blogia varsinaisen blogin ja sen some-kanavien kokonaisuutena. Pelkkä yhden saitin ympärillä pyöriminen on vanhanaikaista.”

Kuten sanottua: “keskitasoa”. Listauksemme ei perustu pelkästään yhteen kanavaan.

“Linkityksiä. Näistä en omaa tarkkaa tietoa. En osallistu ruokabloggaajien keskinäiseen, viikottaisen järjestelmälliseen ristiinlinkitykseen, koska se tuntuu yksinkertaisesti väärältä.”

Linkitys on osa hakukoneoptimointia.

“Bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta on enemmän kuin yhdelläkään ruokablogilla. Kiitos teille siitä. Päivitän Facebookia ja Twitteriä ahkerammin kuin yksikään ruokabloggari, Instagramia kerran pari viikossa. Somekanavieni sitoutumismäärä ja -aste ovat huippuluokkaa. Julkaisen lukijoille relevanttia sisältöä. Se on mittareista tärkein, koska huomioi epäsuorasti myös sisällön laatua.”

Bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus on Sivumaussa erinomaisella tasolla Facebook-sivulla ja Twitter-tilillä. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat kanavat joissa seuraamme tapahtuvaa vuorovaikutusta.

"Joten mistä kiikastaa Cision? Ymmärrettekö nykyajan blogimaailmaa? Ymmärrättekö somen lainalaisuuksia? Toimin päivätöikseni markkinoinnin ja viestinnän alalla someen painottuen. Mittarit ja niiden analysointi on minulle rutiinia. Tiedän, että mittareita on paljon ja niiden avulla saa totuuden näyttämään melkein miltä vain, kun valitsee ja säätää ne oikein. Törmään jatkuvasti siihen, että toiset toimijat ovat puhuneet asiakkailleni potaskaa mittareiden kautta. Se turhauttaa."

Sivumaku-blogi oli mukana listauksen teossa, mutta ei käyttämiemme mittareiden ja niistä saatujen lukujen perusteella aivan yltänyt kymmenen suosituimman joukkoon.

Mittareitamme saa tietysti kritisoida ja ehdottaa uusia, mutta bloggaaja ei ole näitä ehdottanut, vaan kertonut vain omista luvuistaan tuomatta muiden blogien vastaavia esille, lukuunottamatta Facebook- ja Twitter-päivitystiheyttä sekä virheellistä väitettä Facebook-tykkääjien määrästä suhteessa muihin alan bloggaajiin.

Allekirjoittanut tekee myös päivätyökseen markkinointia ja viestintää. Cisionin toiminta perustuu datastrategiseen ja -ohjattuun viestinnän automaatioon, joten luvut ja mittarit ovat meille liiketoimintamme ydintä. Emme myöskään säädä lukuja, niin että suosimme tiettyjä sidosryhmiä.

“Kuvittelin some-postaukseni aiheesta menevän nopeasti ohi uutisvirrassa. Se synnyttikin häkellyttävän paljon huomiota ja reagointia. Minuun ovat ottaneet aiheen puitteissa yhteyttä tusinan verran viestintä-, media- ja blogialan ihmisiä ja kaikki kironneet Cisionin toimintaa listauksissa (ja vähän muutenkin). Kuulemma muidenkin alojen blogilistauksia pidetään vitsinä, jolla on kuitenkin vaikutuksensa.”

On tietenkin harmillista, että toimintaamme pidetään vitsinä ja toivommekin, että tällaisissa asioissa meihin otetaan yhteyttä, jotta voimme reagoida siihen. Bloggaajat ovat meille tärkeä sidosryhmä ja otamme heidän mielipiteensä mielellämme vastaan. Olen itse muutaman kuukauden aikana kuullut vain positiivista blogi-listauksista ja jatkuvia kyselyjä siitä, kuinka listalle voisi päästä. Asiallista kritiikkiä ja kehitysehdoituksia saa aina esittää.

“Mistä nuo tulokset tulevat? Onko bloggareiden selkään asennettu antureita laskemaan taputusten määrää?”
Tulokset tulevat käyttämistämme numeraalisista mittareista, joiden tuloksesta lista syntyy.

“Elääkseen bloggaaville listat aiheuttavat turhaa vahinkoa, jos heidän asiakkaansa uskovat niihin. Sivumaun menestykselle niillä ei ole vaikutusta. Itseäni harmittaa aina, kun työtä tehdään huonosti. Kun ei jakseta tai osata etsiä faktaa, vaikka sellainen olisi olemassa. Kun puhutaan höpöjä.”

Listamme perustuvat numeroihin ja tekijöihin, joiden näemme olevan tärkeitä arvioitaessa suosituimpia blogeja.

“Miten blogisuosiota tulisi mitata? Luvuilla. Luvut ovat faktoja. Missikisat ovat erikseen. Mediaa myydään luvuilla. Toki veikkaan, että oma tuotekehuni otetaan laadukkaammin vastaan kuin maksetun blogisisällön kautta. Oli bloggaaja kirjoittanut kirjoja, kuluttanut aikansa kissanristiäisissä verkottumassa tai käynyt kommentoimassa kaverin blogiin vain, jotta saisi vastakommentin omaan blogiin, kaikki kulminoituu klikkiviivan alla. Verkostoitumisen avulla blogia voidaan linkittää muissa blogeissa enemmän. Blogikommenttien kautta blogin arvo Googlessa nousee. Mitä näillä saavutetaan? Enemmän klikkejä. Haluan, että blogiani luetaan mahdollisimman paljon, koska lukijoita, siis teitä, ja teidän kanssa käytävän keskustelun takia olen Sivumakua seitsemän vuotta kirjoittanut. Mitä enemmän lukijoita, sitä enemmän keskustelua. Ja mitä enemmän keskustelua, sitä enemmän ne oikeat suosiomittarit värähtävät. Sitä enemmän tiedän, että onnistun tarjoamaan teille mieluisaa lukemista ja ajatuksia.”

Mittaamme blogisuosiota luvuilla. Sivumaku on osassa mittareista erinomainen, osassa hyvää keskikastia, ja osassa on parannettavaa. On tietenkin jokaisen subjektiivinen näkemys mitkä mittarit ovat ne tärkeimmät ja mihin kannattaa panostaa. Cisionin listoissa on otettu useampi tekijä huomioon eri kanavissa.

“Cision pakeni perusteluissaan suuruuden oikeutukseen. He ovat alan johtava toimija globaalisti. Perustuuko se väite eksakteihin lukuihin? Eli olla suuri tarkoittaa olla oikeassa ja osata? Heh, yllättävän köykäistä. Miksi te teette noita listoja vajavaisten tai väärien tietojen pohjalta? Ammattilainen ammattilaiselle: Tehkää paremmin - oikein - tai älkää tehkö lainkaan.”

Alan johtavana toimijana otamme toimintamme vakavasti. Alan lukuihin voi perehtyä esimerkiksi listautumisilmoituksessamme: http://www.prnewswire.com/.../capitol-acquisition-corp...

Emme koe tekevämme listoja vajavaisten tai väärien tietojen pohjalta.

Liittyen sivuille jättämääsi kommenttiin: “Oikeasti vetoatte tuohon? 😀 Voi kun pääsisin katsomaan konehuoneeseenne ja kertomaan blogimaailman ja somemarkkinoinnin nykytilasta ja nykyisin yleisesti tunnustetuista mittareista.”

Olet yrityksesi edustajana tervetullut toimistollemme keskustelemaan sosiaalisen median ja blogien mittauksista ja niihin vaikuttavista mittareista. Mutta ammattilainen ammattilaiselle: keskustelun pirstauttaminen useisiin kanaviin, henkilökohtaiset loukkaukset ja fanien sekstisiset purskaukset eivät ole näkemykseni siitä miten markkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilainen edustaa itseään ja yritystään parhaiten.

Blogiisi ei voinut jättää kommenttia, joten hyvän käytännön mukaisesti arvoistaisin jos vastine näkyisi Sivumaku-blogissa sellaisenaan.

Pääsiäisterveisin,

Hannu Pitkänen
Content Specialist, Cision Finland

---------------------
VASTINEENI VASTINEESEEN 15.4.2017

”Listauksemme perustuu eri lukutekijöihin, ei hahmotuksiin.”
- Mihin lukutekijöihin?

”Listauksessamme on useita tekijöitä ja erinomaiset luvut tietyissä kohdissa nostavat sijoitusta, mutta kokemukseni mukaan tasainen ja vahva tekeminen kaikissa ovat paras tie listallamme menestymiseen. Huhtikuun Top 10 -listalla löytyy kaksi muuta blogia, joilla on suurempi Facebook-seuraajamäärä kuin Sivumaulla.”
- Kappas, Terveelliset herkut on selkeästi suurempi, liki 7000. En ole kiinnittänyt siihen koskaan huomiota, koska konseptimme ovat niin erilaiset. Pahoittelen virhettä.
Sivumaun tekeminen on ollut vuosia tasaista ja vahvaa.


”Kuten sanottua: “keskitasoa”. Listauksemme ei perustu pelkästään yhteen kanavaan.”
- Mitä tekemistä päivitystiheydellä pitäisi olla suosion kanssa? Beatles on yhä huippusuosittu, vaikka viimeaikainen julkaisutahti on varsin pientä.

”Bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus on Sivumaussa erinomaisella tasolla Facebook-sivulla ja Twitter-tilillä. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat kanavat joissa seuraamme tapahtuvaa vuorovaikutusta.”
- Ja mitkähän ovat ne olennaiset muut kanavat Instagramin lisäksi, joilla on blogisuosion kanssa tekemistä?

”Sivumaku-blogi oli mukana listauksen teossa, mutta ei käyttämiemme mittareiden ja niistä saatujen lukujen perusteella aivan yltänyt kymmenen suosituimman joukkoon.”
- Mitkä ovat ne mittarit?

”Allekirjoittanut tekee myös päivätyökseen markkinointia ja viestintää. Cisionin toiminta perustuu datastrategiseen ja -ohjattuun viestinnän automaatioon, joten luvut ja mittarit ovat meille liiketoimintamme ydintä. Emme myöskään säädä lukuja, niin että suosimme tiettyjä sidosryhmiä.”
- Mitkä ovat ne luvut ja mittarit?

”Tulokset tulevat käyttämistämme numeraalisista mittareista, joiden tuloksesta lista syntyy.”
- Mitkä ovat ne numeraaliset mittarit?

”Mittaamme blogisuosiota luvuilla. Sivumaku on osassa mittareista erinomainen, osassa hyvää keskikastia, ja osassa on parannettavaa. On tietenkin jokaisen subjektiivinen näkemys mitkä mittarit ovat ne tärkeimmät ja mihin kannattaa panostaa. Cisionin listoissa on otettu useampi tekijä huomioon eri kanavissa.”
- Mitkä mittarit teidän mielestänne ovat ne tärkeimmät ja mitkä tekijät on otettu huomioon eri kanavissa?

”Emme koe tekevämme listoja vajavaisten tai väärien tietojen pohjalta.”
- Minkä tietojen pohjalta teette listoja?

”Olet yrityksesi edustajana tervetullut toimistollemme keskustelemaan sosiaalisen median ja blogien mittauksista ja niihin vaikuttavista mittareista. Mutta ammattilainen ammattilaiselle: keskustelun pirstauttaminen useisiin kanaviin, henkilökohtaiset loukkaukset ja fanien sekstisiset purskaukset eivät ole näkemykseni siitä miten markkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilainen edustaa itseään ja yritystään parhaiten.”
- Olen löytänyt hyvät yhteistyökumppanit, joiden kanssa vien kehitystä eteenpäin. Keskustelua käydään aina useissa kanavissa, tervetuloa vuoteen 2017. En tiedä mainitsemistasi henkilökohtaisista loukkauksista ja olen pahoillani jos sellaisia saati seksistisiä purkauksia on tapahtunut jossain.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme