Mainos
Mainos

Sohaisin Facebookissa vahingossa melkoiseen ampiaispesään. Omalla kohdallani se tarkoittaa yleensä sitä, että jatkan sorkkimista blogin puolella. Niin nytkin.

S-ryhmän in-house -brändin, Rainbow'n, pannukasviksista oli löytynyt myrkyllisiä hulluruohon siemenkotia. Pakastepusseista oli sairastunut sairaalakuntoon kolme henkilöä. Ikävää, mutta valitettavan arkipäiväiseltä kuulostavaa tämän vuoden ruokaskandaaleja muistellessa. Kuluttajien alati halvemman ruoan perässä ramppaaminen saa keskusliikkeet kääntymään yhä epämääräisempien alihankkijoiden puoleen. Kun hinta painetaan tarpeeksi alas, on kiusaus kaikenlaisille ruokahuijauksille ja välinpitämättömyydelle tuotantoketjussa suuri. Kenellä silloin on vastuu? S-ryhmä hoiti tuotteen ostajien jäljityksen viranomaisten mielestä tahdikkaasti. Varsinainen ongelma on kuitenkin syvemmällä.

Myrsky vesilasissa

Heitin Facebookissa ehdotuksen, että alkaisimme kuoria ja pilkkoa itse tuoreet kasviksemme. Siten tietäisimme paremmin, mitä syömme eikä yllätysvieraita pääsisi lautasellemme. Sanoin myös, ettei ajansäästö käy perusteluksi. Ei kuulostanut hirveän vallankumoukselliselta idealta. Täytyy myöntää, että häkellyin pakastevihannesten suosiosta tällä otannalla. Sekä määrästä että laadusta. Sain vastaani palauteryöpyn, jota aina kaipaan. Sellaisesta oppii. Syitä tähän elämän pienen helpotuksen käyttämiseen kuulin useita. Päällimmäisinä tietenkin aika ja vaiva. Perustelin näkemystäni sillä, että keskivertoruoan kasvisten pilkkomiseen ei montaa minuuttia kulu. Muutama oli eri mieltä. En ole veitsitaituri eikä ammattitekniikka ole hallussa, mutta harvemmin sitä varttia pitempää leikkuulautaa kulutan. Perusvarmuus harjaantuu nopeasti. Tavoite ei ole olla mahdollisimman nopea.

Oikotie onneen?

Yhtä suureksi puheenaiheeksi nousi vaiva. Ollaan töiden jälkeen väsyneitä. Kaikki helpotus otetaan vastaan. Kun tekee sitä, tätä ja tuota, niin ei kai sitä tuotakin tarvitse? Ihanko oikeasti joku niitäkin pilkkoo itse? Jep. Leikkaa. Enkä ole koskaan aiemmin pitänyt sitä niin hienona tekona kuin tämänpäiväinen mahdollistaisi. Onko elämän rytmi ja oma energia oikeasti siitä muutamasta minuutista kiinni? Miksi annamme itsemme oikaista juuri siinä? Missä seuraavaksi? Jos haluamme kaiken helposti, eikö valmisateriat hoitaisi asian vielä paremmin? Voimme kokkailla puoli tuntia, mutta juuri se viisiminuuttinen on liikaa. Onko se oikeasti? Moni harjoittaa tietoisesti hyötyliikuntaa, vaikka tehokkaampiakin keinoja löytyy. Sitten kun pitäisi liikuttaa kättä muutama minuutti keittiössä, kumarrutaan mielummin pakastealtaaseen.

Liian kiire elää

Moni valitteli kiirettään. Kaikilla on kiire. Jokainen käytetty minuutti on jostain toisesta pois. Olen itsekin voivotellut taannoin poikamiehenä kiireistä elämääni. Ne olivat kuitenkin valintojani. Olen karsinut monia aikareikiä pois. Nyt on aikaa sopivasti. Paitsi puutarhassa. Jokainen ruokaan kulutettu minuutti on poissa puutarhatöistä. Se meinaa joskus jopa stressata, mutta en anna. Kiireen tuntu on aina vain korvien välissä. Joskus se on alituista. Mikäli se on pysyvää, voisi joskus antaa sille hetkisen aikaa ja miettiä, mitä kohti kiirehtii. En puhu down shiftaamisesta vaan paljon pienimuotoisemmasta elämän järjestelystä. Kuulen tänne asti monien miettivän, että helppoa se on taas sanoa, kun ei ole lapsia. On. Varmasti on siinä mielessä helpompaa. Taloutta pyörittävien äitien kiireestä olen kuullut blogini provokatiivisten tekstien myötä paljon. Hyvin paljon. Herää yksi ydinkysymys. Mitä isä tekee? Ai ei osaa tehdä ruokaa? Kai se nyt kasviksia osaa pilkkoa? Opeta. Pakota. On harrastuksissa? Käske ruoka-aikaan kotiin. Kaupan kautta, niin tulee tuoretta pöytään. Voit viettää pilkkomisajan verran laatuaikaa lasten kanssa. Ruoan hienontaminen ei saa olla siitä pois (tämäkin nousi keskustelussa esiin).

First world problem

Tässä jupakassahan ei ole niinkään kysymys pakastevihanneksista. Ne ovat tuoreiden jälkeen paras vaihtoehto. Ainakin kotimaiset. Kyse on ajankäytöstä. Arvojärjestyksestä. Keskiverto suomalainen katsoo päivässä televisiota kolme tuntia. Et välttämättä sinä, mutta silloin joku katsoo vieläkin enemmän. Ei kai pakasteallas tarjoa oikoreittiä pelkästään sellaista varten? Menisitkö valittamaan silmästä silmään isoäidillesi kiireistä ja vaivalloista elämääsi, kun et ehdi edes kasviksia pilkkoa? Mitä hän vastaisi? Pitikö hän kasvisten pilkkomista vaivalloisena? Elikö hän niin helppoa elämää, että ehti aina hankkia ruoan pöytään ja pilkkoa kasvikset? Onko elämä nykyään oikeasti niin vaikeaa?

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme