Mainos
Mainos

Hot Dog kokonaan itse tehtynä

Katuruoka siirtyy Väli-Amerikasta pohjoiseen. Jenkkikeittiön kruununjalokivet ovat hot dog ja burgeri. Molempia herkkuja riistetään törkeästi ympäri maailmaa eikä vähiten meillä. Onneksi muutamat tahot ovat alkaneet nostaa näitä klassikkoja suosta. Esimerkkeinä vaikkapa Helsingissä Kaartin Hodari Hummeri sekä Tampereella kauppahallin 4 vuodenajan Deli. 

Olen tehnyt burgeria alusta asti usein, mutta hodaria vain kerran aiemmin aasialaisena versiona. Sitä ennen keitellyt vain kastikkeen chilidogiin. Kunnon raakamakkaralla tuli hyvää silloinkin. Sain Nettiliha.fi:ltä lihanäytteitä, jotka suorastaan pakottivat makkarantekoon. Tänä vuonna aion perehtyä kunnolla tuohon suoleen työnnetyn lihan taikaan, mutta ajatus hodarinakista ei tuonut mieleen erityisen mielenkiintoisia versioita. Selailin netistä nakkiohjeita ja päädyin tällaiseen kuivamaustettuun versioon. Angus-härän lihasta tehty makkara oli ulkoisesti arveluttava ruskea pökäle, mutta mausta tuli erinomainen. 

Kun veivasi vielä sämpylät itse, nousi snägäriklassikko uusiin ulottuvuuksiin. Olin aamulla nähnyt ruokadokumentissa kokin tekevän pekonilunta, joka sopisi varmasti myös tähän pisteeksi i:n päälle. Höysteeksi vielä jenkkisinappia, kuivattua sipulia ja itsetehtyä Sriracha-majoneesia ja täyden kympin katuruoka juhlisti kotikeittiön sunnuntai-iltaa.

VINKKI!Makkaraa kannattaa tehdä kerralla kunnon satsi ja laittaa loput vakuumiin ja/tai pakkaseen. Tai voit pyöräyttää taikinasta vaikka lihapullia.

Naudanlihamakkarat hot dogiin

1 kg rasvaista naudan jauhelihaa, esim. lapaa

125 g naudan (tai possun) ihraa, hienonnettuna

5 tl suolaa (23 g)

10 g paprikajauhetta

5 g valkosipulijauhetta

4 g mustapippuria rouhittuna

3 g sipulijauhetta

lampaansuolta (tai possun paksumpaan makkaraan)

Sekoita mausteet keskenään. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tuuppaa lihamyllyyn ja pursota seos makkarankuoren sisään. Katso tarkemmat pursotusohjeet.

Hot dog -sämpylät

12 kpl

1 paketti kuivahiivaa

9 dl vehnäjauhoja + tarvittaessa lisää

2,5 rkl sokeria

3/4 dl maitoa

2 rkl voita, huoneenlämpöisenä

1 kananmuna

pieni loraus kermaa

1 rkl suolaa

Sekoita kuivahiiva 0,5 dl:aan kädenlämpöistä vettä. Anna muhia kuplivaksi 5 min. Sekoita isossa kulhossa jauhot, sokeri, 2,5 dl kädenlämpöistä vettä, kädenlämpöistä maitoa, voi, suola ja hiivaseos. Vaivaa taikinaa varovasti pari minuuttia, kunnes se on yhtenäinen. Vaivaa sen jälkeen voimakkaasti 10 minuuttia. Taikinan tulisi olla sileä ja kimmoisa. Jos on liian kostea ja tarttuu sormiin, lisää jauhoja. Jos liian kuiva, lisää vettä. Vaivaa, kunnes se on hyvä. Nosta taikina jauhotetulle alustalle, peittele pyyhkeellä ja anna kohota 30 min.

Levitä pöydälle kaksi leivinpaperia ja jauhota pinta kevyesti. Paloittele taikina 12 osaan. Pyörittele kämmenellä niistä palloja. Laita ne kohoamaan leivinpaperille 10 minuutiksi.

Pyöritä pallot n. 15 cm pituisiksi pötköiksi. Asettele ne kohoamaan reilu 5 cm päässä toisistaan. Kohota 1,5-3 h.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vispaa kevyesti keskenään muna, kerma ja ripaus suolaa. Voitele sämpylät varovasti munaseoksella. Paista uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin kullankeltaisia, mutta ei rapsakoita. Laita jäähtymään mielellään ritilän päälle.

Pekonilumi

pekonia

Lado pekoniviipaleet vierekkäin leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Laita pekonipelti sisään heti alkuvaiheessa. Kun pekoni on todella rapsakkaa, mutta ei vielä palanutta, ota pois uunista ja laita pekonit kuivumaan talouspaperin päälle. Kun rasva imeytynyt pois, surauta pekoni hienonhienoksi sauvasekoittimella tms.

Sriracha-majoneesi

annos majoneesia (resepti)

Sriracha-kastiketta

Tee majoneesi ja sekoita siihen itsellesi sopiva määrä Srirachaa. Kyllä, se oli tässä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme