Mainos
Mainos

Sunnuntaina vietettiin Ravintolapäivää sekä Avoimien puutarhojen päivää. Siirtolapuutarhassamme oli samaan showhun yhdistetty vielä pihakirppis. Olen haaveillut raflapäivän alusta asti osallistuvani siihen, mutta aina kyseisen viikon ohjelma on osoittautunut liian täydeksi, jotta siihen saisi kunnon kokkailupuristusta sovittua. Elokuun on täyttänyt mm. työpaikan vaihto, mökin etupihan rakentaminen sekä takaisin kaupunkiin muuttaminen. Ehkäpä ensi keväänä...?

Pidimme sunnuntaina sekä pihakirppistä että luontevasti samaan syssyyn avointa puutarhaa. Koska kesäkurpitsaa on haitaksi asti, päätin leipoa aamusella tarjottavaksi ja hivenen myytäväksikin kesäkurpitsaleipää. Olen tehnyt aiemmin sitä suolaisena versiona, mutta nettiä kolutessani törmäsin useissa paikoissa pääosin hyvin samantyyppiseen ohjeeseen, jossa lopputulos muistuttaa enemmän makeahkoa kuivakakkua kuin leipää. Kakku ei niin hirveästi maistu muutenkin miedolle kesäkurpitsalle, mutta se antaa sen rakenteelle mahtavan mehevyyden. Hirveän moni ihastui siihen sen verran, että pyysivät reseptiä. Lupasin kirjoittaa sen blogiin. Olkaapa hyvät! Jälleen yksi herkku tuota puutarhan kestohyödykettä hyödyntämään. Ajattelin leipoa tällä viikolla myös suolaista versiota, joten sellaistakin luvassa myöhemmin. Muita kesäkurpitsaohjeita löydät täältä.

Kesäkurpitsakuivakakku

6 dl vehnäjauhoja

4 dl raastettua kesäkurpitsaa

3 kananmunaa

4 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

2 dl kasviöljyä

2 dl pähkinää hienonnettuna (esim. saksan- tai pekaanipähkinä)

1 rkl kanelia

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

Laita uuni lämpiämään 165 asteeseen. Voitele kaksi vuokaa. Sekoita kulhossa yhteen jauhot, suola, kaneli, leivinjauhe ja ruokasooda. Sekoita toisessa kulhossa munat, öljy, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita kulhojen seokset keskenään. Sekoita mukaan kesäkurpitsaraaste ja pähkinät. Kaada löysä taikina vuokiin. Paista uunissa n. 50 min tai kunnes keskelle työnnetty tikku nousee puhtaana pois. Jäähdytä ja tarjoile.

Rauhallinen hetki suureksi hitiksi nousseelta Ravintolapäivän ravintolalta aivan mökin oven edestä. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme