Mainos
Mainos

Lapsista ja ruoasta - osa 2 - Silloin kun minä olin nuori

Kuvittelin saavani digitaalisesti turpaani, kun kirjoitin ensimmäisen osan lapsista ja ruoasta. Bloggauksesta tulikin Sivumaun suosituin teksti kaikilla määreillä. Sain pelkästään kehuja sekä asiallisia vasta-argumentteja, jotka avarsivat näkökantaani sopivasti. Kuten yleensäkin ruoan suhteen, totuuksia on useita. Teksti oli tarkoituksella mustavalkoisen provosoiva, jotta syntyisi keskustelua. Ja sitä syntyi. Minulla oli suuri, mutta mielenkiintoinen työ seurata keskusteluja eri puolilla verkkoa ja Facebookia. Suuri kiitos kaikille kommentoijille ja Tykkää-nappia painaneille! Vain keskustelulla voidaan saada muutoksia aikaan. Sanottavaa aiheeseen on vielä paljon.

Käännän tässä välissä katseeni omaan lapsuuteeni. Maailma oli hyvin erilainen 70- ja 80-luvun Suomessa. Kaikki ei missään nimessä ollut paremmin, mutta moni asia on ampunut sittemmin yli. Suurin toivoni on tasapainon löytämisessä.

Otetaan katsaus kasari-Suomeen ja Tampereelle.

Mäkkäri tuli taloon

Tampereelle avattiin Suomen ensimmäinen McDonald's 1986. (EDIT: 1984) Sitä ennen samassa Keskustorin kulmassa oli onneaan koetellut Burger King - huonolla menestyksellä. En koskaan käynyt kyseisessä BK:ssä. En tarkkaan ottaen edes tiennyt, mitä niin ihmeellistä siellä olisi ollut. Vanhempani eivät puhuneet siitä. Pari kaveria leuhki käyneensä siellä. Heillä oli pahviset kruunut todisteena. Ei tehnyt vaikutusta, koska en edes tiennyt, mitä siellä oli tarjolla. Kun Mäkkäri aukesi, olin 11-vuotias. Silloin koulussa ei pystynyt välttymään paikan hehkutukselta. Muistan hämärästi hetken, jolloin sain suostuteltua isäni viemään minut maistiaisille. Burgeri maistui oudolle, ihan erilaiselle kuin grillillä. Olihan se hyvää. Vähintään yhtä paljon nautintoa tuli siitä, että "pääsin" Mäkkiin. Siitä oli hienoa kertoa koulussa. Ei kukaan grillihamppareista puhunut jälkeenpäin. Miten McDonald's sai tuon aseman jo silloin? Tavallaan tyhjästä, koska en ollut kuullut koko firmasta aiemmin. En tiedä vastausta. Olisi kiva kuulla puulaakin lanseerausmarkkinoinnista ja kenet kavereistani tai heidän vanhemmistaan se tavoitti. Siitä lähtien Mäkkäri kuului olennaisena osana lähiöteinin käyntiin keskustassa. Sai itse käydä ravintolassa syömässä. Ja synttäreihin. Niitä oli kiva viettää mässäilyn parissa. Tätä kaikkea tapahtui kuitenkin harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Nykyisin roskaruoka kuuluu monessa perheessä perinteisenä osana jokaviikkoisella kauppareissulla. Sen päälle iskä tuo mäkkisäkit tullessaan töistä tai harrastuksista. Herkkuhetkistä on tullut arkea. Happy Mealista on tullut uusi karkkipäivä. Karkkipäivän lisäksi. Nykyteinien valinnanvara on huikeasti laajempi kuin 70-lukulaisilla. Aivan kaikessa. Suomen siipipääkaupunki Tampereella törmää teineihin kananluita imemässä aina, kun poikkeaa alkuillasta siipiravintolaan. (Kyllä, käyn niissä itsekin muutaman kerran vuodessa.) Kun alkaa laskea yhtälöä yhteen, alkaa syyt ja seuraukset hahmottua. Ennen oli karkkipäivä. Mummo antoi joskus suklaata. Grilliruokaa syötiin tilanteen niin (oikeasti) vaatiessa. Pizza tarkoitti äidin tekemää pehmeäpohjaista, emmentalilla kuorutettua jauhelihapellillistä. Yläasteella käytiin kerran kahdessa viikossa haukkaamassa lähikaupasta berliininmunkit (mikä lie aivoitus). Luokalla oli yksi vähän pulskempi koulukaveri. Nykyään heitä on tilastojen mukaan monta.

Koolla on väliä - diabeteksessa

Muistatteko viiden markan karkkipussin? Se oli aika pieni, mutta "normaali". Jos lisätään pussiin inflaation verran karkkeja, niin katsokaapa kuinka pieneltä 1,30 euron namumäärä nykyään näyttää siinä jättimäisessä muovipussissa. Sipsipusseja oli yhtä kokoa, 75-grammaisia. Estrella toi lanseerauksensa yhteydessä markkinoille 100 gramman pussin. Sitä seurannut 150 g pussi oli jo valtava. Missä mennään nykyisin? 400 grammassa? Limsapulloja oli kahta kokoa: 0,33 ja 1 litra. Niihin tuli salakalavasti kolmannes lisää kulutuksen säilyessä pullomäärissä. Itse pidin Salmiakkiaakkosista. Niiden ainoa pussikoko taisi olla 50-60 g. Muistan ärsytykseni, kun askissa olleet Avec-pastillit siirrettiin pussiin ja pakkauskoko tuplattiin. Loppui sen pikkuherkun ostaminen. Kuka karkkitehtailija nykyisin edes ajattelisi tunkea Amerikan pastillin kokoisia rakeita pieneen askiin? Raideria (nyk. Twix) markkinoitiin pitkällä nautinnolla. Kun muut ovat syöneet leffassa omat karkkinsa, on sinulla vielä toinen patukka jäljellä. Aika viatonta meininkiä nykyisiin extra-, super-, perhe- ja jätti-etuliitteillä varustettuihin pakkauksiin verrattuna. Aiemmin sellaisia sai vain ruotsinlaivoilta. Herkkuihin on tullut meidän pullamössö- ja x-sukupolvien edustajilla erään lukijan mainitsema "I'm worth it" -asenne. Kun ei silloin saanut, niin nyt kyllä piru saan, teenhän mä paljon duunia ja tienaan omat rahani. Kukaan ei ole sanomassa.

Hillitse himosi hallitse halusi

Muutama vuosi sitten herkkujen pakkauskoon alituinen kasvaminen muuttui. Markkinoille tuli minipakkauksia. Alkoiko porukka hillitä himojaan? Ei. Elintarviketeollisuus ymmärsi, että suuren pussin ostaminen lisäsi helpommin huonoa omaatuntoa. Kun tyrkylle laitettiin pienet "välipala"-pussit, ne oli helpompi heittää mukaan kassahihnalle hyllystä, jossa oli ennen tupakkaa. Nämä välipalapussit tulivat valitettavasti jättipussien rinnalle. Lisäherkuksi. Pikkupussi mahtuu kivasti käsilaukkuun ja kotiin otetaan iso pussi. Vähänkö kätevää?! Because I'm worth it. Olemme kuin se klassinen pikkulapsi, joka kurkottaa salaa keksipurkille. Ei tarvitse kurkottaa enää. Purkki pöydälle ja mussuttamaan. Minullekin iskee silloin tällöin karkkihimo. Ostan töihin pussillisen karkkia, jota syön viikon ajan. Mikäli pussi olisi sohvalla sylissä, katoaisi se kerralla. Kun karkkia ei ole, en sitä niin paljoa halua, että lähtisin lähikaupasta hakemaan. Toimii mainiosti. Tylsä, mutta joskus toimiva tapa, on syödä hedelmä.

Karkki on aivan liian halpaa. Sokerivero pitäisi olla 100%. Osta joskus suhteettoman kalliita pientuottajien nameja. Niitä tulee syötyä kohtuudella ja suuremmalla nautinnolla. Kun pieni pussi on maksanut monta euroa, tulee makuunkin kiinnitettyä huomiota. Vai milloin viimeksi analysoit irtokarkin makua mielessäsi saati ääneen? Ajatuksella syöminen myös hidastaa ja vähentää karkin mussutusta. Osta luomukarkkeja. Niitäkin on ja ne maksavat paljon. Yhtä paljon kuin se iso irttarisäkki. Ovat parempia ja syöt niitä vähemmän ja rahaa kuluu saman verran. Kaikki edelliset vinkit pätevät muihinkin herkkuihin kuin karkkeihin. Mitä jos pitäisit itsekin karkki- ja herkkupäivää? Pari lukijaa kertoi siirtyneensä siihen hillitäkseen herkutteluaan ja kehuivat tuloksia. Se oli tarttunut myös luontevaksi osaksi perheen arkea. Ihan kuten silloin joskus.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme