Mainos
Mainos

Mitä tulikaan sanottua?

Sivumaun parasta antia minulle ja uskoisin, että monelle lukijoistakin ovat pohdiskeluni ruokamaailman epäkohdista, vinoutuneiksi muuttuneista tottumuksista ja eteen tulleista ärsytyksistä. Esitän näkemykseni varsin kärkevästi, mutta seison kaiken sen takana. Piikkien väliin mahtuu toki paljon harmaata, tasoittavaa aluetta, jota käydään usein läpi kommenttien puolella. Kannattaa siis lukea niitäkin. Minut on laitettu mielipiteistäni usein ahtaalle ja hyvä niin. Se herättää molemmissa osapuolissa ajattelua. Hyväksymme aivan liian helposti uusia normeja kyseenalaistamatta niitä. Pienen alkuepäilyn jälkeen on moni ennen pöyristyttävältä kuulostava asia asettunut taloksi kulttuurimme keskelle. Joskus täytyy ottaa se ison pahan suden rooli ja puhkua talon seiniin. Ehkä ne joskus muiden avustuksella kaatuvat. Pääasia, että omat valinnat ovat jossain kohtaa käyty edes pienellä ajatuksella läpi. Niin ymmärrämme, mitä teemme. Joskus teemme väärin, mutta on parempi tehdä sitä tietoisesti.

Keräsin yhteen muutamia viime aikoina paljon keskustelua herättäneitä kirjoituksia. Se, mikä laittaa jaksamaan itseni peliin pistämistä, ovat kritiikkiä monin verroin suuremmat positiiviset palautteet. Kiitos ihan kaikista mielipiteistä. Toivottavasti opimme kaikki niistä. Suurimman kiitokseni saan siitä, että nämä tekstit ovat blogin suosituinta sisältöä. Pysytään yhteyksissä!

Elämään tottuneet - Mihin kaikkeen ala-arvoiseen olemmekaan elämässä tottuneet?

Energiaa ja pärinää -- lapset ja energiajuomat

Onko McDonald’s vastuullinen mainostaja? - Kun ruokajätti puhuu itsensä pussiin

Lapsista ja ruoasta - osa 1 - Mitä lapseton ei saisi lapsiperheille sanoa.

Lapsista ja ruoasta - osa 2 - Silloin, kun minä olin nuori...

Helppoa elämää ja pilkkomisen vaivaa - Miksi ihmeessä käytät pakastevihanneksia?

Järjetön ruoka - Onko se nyt vaan tyhmää maksaa liikaa?

Rypistetty kiitospuhe - Mitä olisin blogigaalassa voittajana sanonut

Ehdotus ravitsemusterapeuteille -- konsepti tv-sarjasta

Vallankumouksesta ja marketeista - Miksi marketit pelastavat maailman?

Ruoan hinnasta - Ruoka ei ole kallista

Luomu -- tekopyhä trendi? (vanhoille sivuille)

PS.Sivumaun Facebook-sivu on taatusti Suomen aktiivisin ruokasivusto. Yli 1500 tykkääjästä kolmannes on parhaillaankin aktiivisia. Se vetää vertoja mille tahansa FB-sivulle. Liity mukaan -> Sivumaku Facebookissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme