Mainos
Mainos

Pähkinäinen hedelmäleipä

Olen halunnut pitkään leipoa hedelmäleipää, mutta jostain kumman syystä se on jäänyt väliin. Hienojen ravintoloiden ja Armas-perheen versiot ovat olleet huikeita. Pääsiäinen tarjosi loistavan hetken iskeä kädet taikinaan. Vaikka yleiskone sen suurimman vaiva(ukse)n tekikin. Ensimmäisellä kerralla halusin luottaa ammattilaisen sanaan ja väänsin taikinan pitkälti Hans Välimäen ohjeen pohjalta Koti keittiössä -kirjasta. Sentään pienen modauksen uskalsin siihen laittaa paistettuani ensin ensimmäisen leivän. Tuli parempi. Eli siirappia hiukan mukaan niin taikinaan kuin kuoreenkin. Hivenen makeutta lisää. Kuori tulee tahmaiseksi, mutta paljon maukkaammaksi. Välimäki iskee aina kokonaisen hiivan sekaan, mitä en ymmärrä. Puolikas paketti ja hiukan pitempi nostatusaika toimii. 

Ainesosalista on pitkä, mutta niitä kaikkia sattui löytymään kaapista. Tämä on mainio keino päästä eroon niistä laatikon perukoille unohtuneista kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä. Käytin itse taateleita, viikunoita ja rusinoita. Leipä toimii pelkästäänkin voin kera, mutta parhaiten juustojen kanssa. Tapenadella voideltuna ei sitten yhtään.

Pähkinäinen hedelmäleipä

4 dl ruisjauhoja

4 dl täysjyvävehnäjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

1 dl pähkinöitä

2 dl kuivattuja hedelmiä

2 dl appelsiinimehua

3 dl creme fraichea

50 g voita

2 tl suolaa

25 g tuorehiivaa

3 rkl siirappia + 1 rkl siirappiveteen (1:3)

(1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä)

Paahda pähkinöitä pannulla ja murskaa ne. Leikkaa kuivatut hedelmät pieniksi paloiksi. Lämmitä appelsiinimehua kädenlämpöiseksi ja murenna sekaa hiiva ja lisää suola. Anna liueta. Lisää joukkoon creme fraiche, voi, siirappi ja jauhot. Vaivaa taikinaa vähintään 5 min. Sekoita mukaan pähkinät ja hedelmät. Vaivaa kaikki tasaiseksi taikinaksi. Peitä kulho liinalla ja kohota tunnin verran. Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Muotoile taikinasta kaksi limppua. Voitele leivät siirappivedellä ja ripottele päälle paahdettuja auringonkukansiemeniä. Paista leipiä 20-25 minuuttia. Jäähdytä ritilän päällä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme