Mainos
Mainos

Porsaankylkeä vietnamilaisittain

Herkullinen, helppo ja halpa herkku Kaakkois-Aasiasta. Alle kymmenen euron lihakimpaleella valmistat upean annoksen neljälle ruokailijalle.

Porsaankylki on ruhon herkullisimpia osia ja mikä parasta, myös edullisimpia. Tällä kertaa ei tarvinnut maksaa kyljestä sitäkään vähää, koska lähi-K-kauppiaani K-Supermarket Kuninkaankulmasta Tampereelta halusi tarjota näytteen saapuneesta kuormasta.

Halusin tehdä possusta jotain kaakkois-aasialaista. Mukaan tuli tällä kertaa vietnamilaista sävyä. But there's a catch.

Ruoan hyvät puolet: se on varsin helppo ja aktiivista kokkausaikaa kuluu vähän.
Ruoan huonot puolet: Homma on hyvä aloittaa jo edellisenä päivänä laittamalla liha marinadiin. Lisäksi uunissaoloaikaa tulee varata 3 h, mutta sinä aikana voi katsoa vaikka leffan tai kaksi. Tai käydä pitkällä lenkillä.

Käytin ruokaan melkein luutonta kylkeä, jossa oli paksuhko ihrakerros. Ruoka onnistunee myös luullisella kylkirivistöllä. Tärkeää on vain uunipaahdon loppupuolella tsekata kypsyyttä, ettei pääse kuivaksi, mutta ettei jää myöskään turhan sitkeäksi.

Kylki toimii loistavasti osana kaakkois-aasialaista illallista, mutta myös yhden lautasen annoksena riisin kera.

Porsaankylkeä vietnamilaisittain
4 hlölle
1,5-2 kg porsaankylkeä
2 salottisipulia
2 sitruunaruohon vartta, kuorittuna, murskattuna ja hienonnettuna (murskaa löytyy myös purkkikamana marketeista)
2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl soijaa
1 rkl fish saucea
1 rkl tulista chilitahnaa
1 rkl suolaa
2 rkl ruskeaa sokeria, esim. fariini
1 rkl viismaustetta (voit tehdä myös itse, resepti alla)
2 valkosipulinkynttä murskattuna ja hienonnettuna
muutama kevätsipuli siivutettuna koristeluun
tuoretta korianteria ja minttua koristeluun

Tee ensin marinadi (mieluiten edellisenä päivänä tai vähintään pari tuntia ennen uuniin laittamista). Sekoita yhteen sipulisilppu, valkosipulisilppu, inkivääriraaste, sitruunaruohomurska, soija, fish sauce, chilitahna, suola, sokeri ja viismauste.

Laita liha isoon vuokaan läskikerros ylöspäin. Voitele liha kauttaaltaan marinadilla. Peitä vuoka kelmulla. Laita liha maustumaan jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään.

Lihan maustuttua laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Lisää lihavuoan pohjalle 5 dl vettä. Peitä vuoka foliolla ja laita uuniin 30 minuutiksi. Laske lämpöä 175 asteeseen ja anna olla vielä 1,5-2 h, kunnes liha on todella mureaa ja irtoaa melkein itsestään luista. Ota folio pois ja anna ruskistua uunissa vielä 15 min.

Ota liha uunista ja nosta pois vuoasta. Kaada lihan liemi kattilaan. Kerää liemestä rasva pois (mikäli se on erottunut nesteestä). Kuumenna lientä ja keitä sitä muutama minuutti kasaan. Irrota sillä välin lihasta luut ja muut osat, joita et halua syödä.

Laita liha lautasille, kaada päälle lientä, ripottele pinnalle kevätsipulia, korianteria ja minttua. Tarjoile esim. jasmiiniriisin kera.

Kiinalainen viismauste
1 rkl sichuaninpippureita, paahdettuna ja jauhettuna
0,5 tl neilikkaa jauhettuna
8 tähtianista, paahdettuna ja jauhettuna
1 rkl kanelijauhetta
1 rkl fenkolisiemeniä, paahdettuna ja jauhettuna
1 rkl juustokuminaa, paahdettuna ja jauhettuna

Paahda ja jauha mainitut mausteet. Sekoita ne hyvin yhteen. Laita käytön jälkeen loppumauste ilmatiiviiseen purkkiin. Toimii monenlaisessa kiinalaisessa ja sen henkisessä ruoassa.


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme