Mainos
Mainos

Punasikurilasagne - mikä ihana kitkeryys!

Lasagne on moninaisuudessaan kutkuttavan mielenkiintoinen ruoka. Sen voi tehdä tuhdin lihaisana tuntikausia hitaasti haudutellusta ragu-kastikkeesta. Napolilaiseen tai bolognalaiseen (jauheliha) tyyliin. Sen voi höystää sesongin raikkailla kasviksilla tai sienikautta juhlistamalla. Kastikkeen voi tehdä tomaattipohjalle tai maitoon. Tai molempiin. Lasagnesta huokuu joka versiossa rakkaus hyvään ruokaan ja keittiön lämpöön. Onpa se ollut omalta osaltaan viitoittamassa minua avioliiton satamaankin. Aina siitä löytyy uusia puolia ja raaka-aineiden kautta uusia ideoita.

Tällä kertaa otin lähtökohdaksi punasikurin. Suomessa useammin punasalaattina myytävä salaattisikurin punalehtinen muunnos on jäänyt kotimaisessa keittiössä hirmuisen pienelle huomiolle. Syynä on eittämättä sen voimakkaan kitkerä maku, jota satun kuitenkin itse rakastamaan. Se maistuu Italialle. 

Punasikurilasagne on helppo ruoka ja kuuluu niihin kasvisruokiin, joissa lihattomuutta ei pihvinpurija helposti huomaa. Sikuri pilkotaan, paistetaan ja sekoitetaan juustoiseen béchamelkastikkeeseen ja ladotaan lasagnelevyjen kanssa vuokaan. Valloittavan suuri maku lämpöä hehkuvassa vuoassa tuo pakkaspäivään hienoa fiilistä.

VINKKI! Testaa myös lisäämällä sekaan pähkinöitä ja/tai sinihomejuustoa. Toimii varmasti!

TSEKKAA MYÖS

Napolilainen lasagne (vanhaan blogiin)

Punasikurilasagne

4 hlölle

2 punasikuria ohueksi suikaloituna

1 sipuli, hienonnettuna

lasagnelevyjä

oliiviöljyä

suolaa

pippuria

Béchamelkastike:

3 dl maitoa

200 g gruyère-juustoa (tai parmesaania), raastettuna

40 g voita

1/3 dl vehnäjauhoja

1 tl muskottipähkinää, raastettuna

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lorauta pohjalle hiukan oliiviöljyä. Laske hiukan lämpöä ja kuullota sipulisilppua pari minuuttia. Lisää punasikurisuikaleet. Paista niitä muutama minuutti käännellen, kunnes ne ovat nahistuneita. Mausta suolalla ja pippurilla ja ota syrjään.

Tee valkokastike (eli bèchamel). Sulata kattilassa voi ja lisää jauhot. Sekoita vaikka vispilällä kunnolla. Kypsennä jauhoja muutama minuutti. Ota kattila levyltä. Lisää maito sekaan hissukseen koko ajan vispaten, ettei tule klönttejä. Laita kattila levylle ja kiehauta varovasti koko ajan hämmentäen. Anna pöhistä hiljaa hetken aikaa, kunnes kastike hieman sakenee. Sekoita joukkoon sikuri-sipuliseos sekä 3/4 juustosta. Maista ja mausta tarpeen tullen suolalla ja pippurilla.

Ota esiin uunivuoka. Voitele se kevyesti voilla tai öljyllä. Laita pohjalle ohut kerros sikuri-bèchamelia. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Sitten taas kastiketta. Toista, kunnes kaikki kastike on käytetty, pinnalle jää kastikekerros. Ripottele pintaan loput juustosta. Laita uuniin 25 minuutiksi. Ota uunista ja anna vetäytyä muutama minuuttia. Annostele ja nauti.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme