Mainos
Mainos

Ravintola-arvostelu: Frankly, Tampere

Juuri kun luulin, että kutsut syömään aloittivat kesäbreikin, huuteli uudistunut ravintola Frankly maistelemaan. Tampere Food Clubin bloggareiden vastasimme huutoon ja kävimme testaamassa, miltä perinteisen pihvipaikan uudet tuulet kuulostavat ja maistuvat. Tampereella texmex-rafla Zarilloa pitävä Jörg Widman osti Franklyn liiketoiminnan viime kesänä. Syksyllä tila vedettiin uuteen uskoon ja saanen sanoa, että hyvin onnistuneesti. Hämärä sali valaistui ja päivittyi reippaasti valkoisella ja vaaleanharmaalla maalilla ja katon pienellä korotuksella. 

POHJOLA ON UUSI VÄLIMERI. Ruokakonseptia muutettiin pois Välimeren suunnalta enemmän Pohjolaan päin. Mitään kuitenkaan alleviivaamatta. Jättikatkaravuista pyyhittiin chilit päältä ja vietiin mm. Pohjanmerenkeittoon (10,50) turskan ja kesän kasvisten seuraksi. Ratatouille-henkiset kasvislisukkeet korvattiin naattikasviksilla. Radikaalia muutosta ei haluttu silti tehdä, koska Frankly on opittu tuntemaan tietynlaisena ravintolana. 

ALKUUN. Haaveilin alkuun em. keitosta, mutta vaimon napattua sellainen itselleen, otin tapojeni vastaisesti jättikatkaravunpyrstöjä. Tässä tapauksessa mango-kesäkurpitsasalsalla ja valkosipulimajoneesilla (9,50). Mietin, että missä tässä se Pohjola näkyy, mutta kesä joka tapauksessa sitäkin enemmän. Annos oli terassiruokaa parhaimmillaan, vaikka illallishetken +12 °C siihen ei mahdollisuutta suonutkaan. Olen tällä vuosikymmenellä syönyt jättikatkiksia likimain pelkästään Välimeren rannalla, joten makumuistin toiminta ei ollut pakasterapua kohtaan reilu. Katkis oli silti kypsyydeltään optimi ja hedelmäiset höysteet kikkailemattoman maukkaita. Majoneesissa oli maltettu pitää paahdettu valkosipuli tyylikkään hillittynä. Arthur Metzin herkullisen Rieslingin kanssa mango-sipulisalsainen annos joutui hiukan taistelemaan, mutta tällaisessa ruokalajissa turha hienostelu pilaa osan nautintoa.

PÄÄLLE. Meinasin täräyttää pääruoaksi pippuripihvin, kun siihen kerrankin, vuosikymmenten jälkeen olisi mitä parhain sauma, mutta kalkkiviivoilla vaihdoin sen Valkosipulihäräksi (59,80/kahdelle). Juuri sellainen annos, jollaista välttelen viimeiseen asti, vaikka tiedän siitä pitäväni, jos eteen laitetaan. Näin myös tapahtui. Medium miinuksena pyydetty naudan sisäfilee oli tismalleen medium miinusta. Tarpeeksi punainen liha ei anna raaka-aineen suhteen paljoa anteeksi ja kertoo siksi hyvin, missä mennään. Ja tietty maistuu puolikypsää paremmalta. 

Varsin punaiseksi jätetyssä lihassa on vain yksi miina. Se on yleensä haaleaa. Kun viileää lihaa ei paisteta kauaa, se ei ehdi lämpenemään. Näin oli myös tällä kertaa. Liha ei ollut kylmää, lähinnä lämmintä haaleaa. Se korostaa vielä enemmän sen mureustasoa. Ja sitä onneksi riitti. Jotenkin se onnistui säilyttämään nippanappa riittävästi lämpöä, jotta annoksen söi kuitenkin mielellään loppuun asti. Päälle laitetun valkosipulivoin jouduin kuitenkin nopsaan poistamaan päältä viilentämästä. Valkosipulilla maustettu punaviinikastike oli erinomaista ja toi valkosipulin lähinnä makua syventänä elementtinä esiin. Pekoni-papu-sienipaistos löytyy joka toisen pääruoan höysteenä, mutta oli sangen toimiva lisuke. Valkosipulikermaperunat olivat juuri sellaiset kuin kuvittelin, maukkaat, ehkä hivenen ylikypsät. Santa Carolina Cabernet Sauvignon Reserva hoiteli huuhtelun peruspihviviinin elkein. Tämä oli juuri sitä Franklyä, jollaiseksi paikan kuvittelinkin. Kikkailematonta, trendeille kumartelematonta, rehtiä ruokaa. Paikka, jonne tullaan (luultavasti) vetäisemään pääruoka ja jos tuli hyvä fiilis, niin jälkkäri päälle. Palvelu ja tunnelma ovat ystävällisen rentoa. Pääruoista mainittakoon muuten kolme kasvisruokavaihtoehtoa, josta iso plussa Johanna Palon luotsaamalle keittiölle.

JÄLKEEN. Mutta vielä se jälkkäri. Vaimo ehti jälleen ensin ja nappasi Ruusunmarjasorbetin vanilja-siiderisiirapilla (7,20) nokkani edestä. Siispä Limepannacotta ja mansikkaa (6,90). Annos oli kuulemma normaalia hitusen suurempi, mikä omalla kohdallani tarkoittaa jälkiruoassa järjestään liian suurta. Marinoidut mansikat toimivat, mutta liemi oli omaan makuuni hitusen turhan makeaa. Moni lienee eri mieltä. Pannacotta oli vedetty turhan varman päälle koostumuksen ja limen suhteen. Eli turhan kiinteä ja limeä olisi mahtunut reilusti enemmän. Mutta mielellään sitä silti söi. Melkein loppuun.

Franklyn uudistus on ollut kaikin puolin onnistunut. Tila on paljon viihtyisämpi ja fiinimpi menettämättä rentoutta tippaakaan. Ruoka on melko yllätyksetöntä, mikä ei ole huono asia. Itse asiassa, perusjutuista puskevat ravintolat ovat uusi nouseva trendi. Vanhassa Franklyssä kävin viimeksi viime vuosikymmenellä ja silloin pisti silmiin hitusen turhanlainen kikkailu ruokatyypissä, johon se ei sovi. Nyt siitä on päästy ja raaka-aineiden maut pääsevät puhtaammin esille.

PS. Vielä tämän viikon, 12.6.2016 asti, Franklyn jokainen annos on -20 %.

Hallituskatu 22, Tampere

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme