Mainos
Mainos

Ravintola-arvostelu: Pork and More, Tampere

Mika Roitoa ja Pekka Salmelaa voisi hyvin verrata Tampereen vastineeksi Björck-Wikberg -kaksikolle. Siinä missä Helsingissä on rakennettu ravintolarypästä itämaisten makujen voimalla, on ponteva parivaljakko puskenut samaan aikaan rouheammalla linjalla Tamperetta makumaailmankartalle. Homma starttasi Berthalla, jatkui Huberilla ja elokuun lopussa avatulla Pork and Morella. Kuten Björck ja Wikberg, on tässäkin menty fiinistä kohti matalamman kynnyksen ruokapaikkoja. Pork and More tuo kaupunkiin pitkään kaivatun lisän katuruokatarjontaan. Oli aika käydä maistelemassa sitä helsinkiläisten niin paljon puhumaa striitfuudia

Arki-iltana klo 18 pieni paikka on puolillaan ja otamme pöydän keittiön vierestä. Sieltä näkee lähteviä annoksia parhaiten ja aistii raflan fiilistä monipuolisemmin. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyy jokaisella pöydällä töröttävään talouspaperirullaan. Hauskan karu yksityiskohta ja vinkki rennosta ja suttaavasta meiningistä. Palvelu pelaa hyvin, kun hässäkkää ei ole. Tunnin aikana paikka on täyttynyt. Melkein kaikki asiakkaat ovat parikymppisiä. Me vanhukset tilaamme alkupaloiksi pikkelöityjä kasviksia (3 eur) sekä fried chickeniä (4 eur). Pääruoaksi slideriannos(15 eur) ja chili-hodari (14 eur). Kylkeen juustoiset ranskalaiset (5 eur) ja maissileipää (2 eur). Odottaessa lasiin mainio Basil Crush -drinkki sekä Panimo Hiisin habanerolla hauskasti aateloitu Leimaus-olut. Hanaoluita löytyy neljä, ilman ison kolmosen bulkkilageria. Nokian Panimon 66 American Pale Alea näkisin useammankin ravintolan hanatuotteena. En voisi kuvitellakaan nauttivani viiniä tässä paikassa.

ALKUUN KAIKKI. Oluttuoppi ehtii tyhjentyä ennen ruoan saapumista. Kaikki safkat tulevat kerralla pöytään. Sinänsä harmi, koska paneroidulle kanannahkalle ja pikkelöidyille kasviksille olisi antanut mielellään ihan omaakin laatuaikaa. Kanannahka on erittäin mehevää ja parit dipit erinomaisia. Muistui heti mieleen kohu nahkalihapullista. Ihan kuin se osa olisi syömäkelvotonta. Ei se lihapulliin kuulu, mutta tällaisena mitä parhain ennakkoluulojen tappaja. Pikkelöidyt vihannekset ovat ok. Vuosi sitten olisin saanut niistä varmaankin pienimuotoiset sävärit, mutta vaimon tekemät versiot ovat pesseet nuo linkouksen kanssa. Jollet ole lajia kokeillut, kokeile. Antaa hyvän ensituntuman. Muutoin jätä väliin ja testaa kotona (bloggaan ohjeen lähitulevaisuudessa). 

PITKÄ NAKKI JA KOLMEN KIMPPA. Eteeni jysäytetään jättikokoinen chilidog karun hauskalla grillausalustalla. Päällä valuva juustokastike huutaa päästä rinnuksilleni ja vuoraan sylini paperilla. Syöminen onnistu yllättävän siististi, kun malttaa mielensä. Pisaraakaan ei päädy päälleni tai suojapapereille. Chilisoosi on itsessään mietoa, mutta chiliviipalesattumat kirvoittavat kevyesti makuhermoja osuessaan kohdalle. Itsetehty nakki jää kokonaisuuden alle, mutta on pelkästään maistettuna annoksen parasta antia. Ihan jees hodari, mutta ei säväreitä. Ohimennen kadunkulmasta napattuna voisin pysähtyäkin miettimään makukokemusta, mutta hiukan jää latteaksi. Mutta vain hiukan. Onhan se hölmöä, ettei tätä katuruokaklassikkoa ole aiemmin 200.000 asukkaan kaupungista saanut (kauppahallista toki monia muita hyviä hodareita). Vaimon alustalle on aseteltu kolme pienoista burgeria eli slideria. Valitettavasti emme saaneet kuvausta sisällöstä, mutta luin muualta, että täytteinä oli naudanrintaa, possua ja kanaa. Savustettu naudanlihaversio oli erinomainen. Juuri sopiva savu, täydellinen mehevyys, maukkaan ilmava briossisämpylä. Keskellä ollut (varmaankin) possu oli selkeästi kolmikon heikoin lenkki tarjoamatta sen kummempia makuvivahteita. Onneksi hedelmäisen pirteä kanaslideri jätti hyvän loppumaun. Tukena olleet ranskalaiset olivat juustokastikkeella hauska ensikokemus, mutta seuraavalla kerralla jäänevät tilaamatta. ”Ihan kivat” silti. Maissileipää taisin maistaa elämässäni toista kertaa ja mukavan pienen vivahteen se kokonaisuuteen toikin.

PÄÄLLE. Vaimo haluaa jälkkärin, minä digestiivin. Marjaisen piimäpannukakun päälle rakennetusta, jogurttijäätelöllä kruunatusta annoksesta (8 eur) saisi helposti juhlavan jälkiruoan lautasella, mutta tässä paikassa lasiin isketty kokonaisuus toimii juuri näin. Ja hyvin toimiikin.

Olen vuosia tuskaillut, etten tiedä, millaista laatutequila on. Tämä oli juuri sopiva hetki ja paikka maistaa sellaista. Olin tilaamassa paikan parasta tequilaa, mutta kun kuulin tuon Patronin platinaisen agavenektarin kustantavan 32 euroa 4 cl:n annoksena, tyydyin hopeapallilla olevaan liemeen. 14 eurolla sain kokea, että tammitynnyrissä pyöräytetty tequila kulkee käsi kädessä kaikkien muiden arvoviinojen viitoittamalla, toisinaan hoipertelevalla polulla. En yllättynyt, että sitruunan kanssa nautittu slammeri on irvikuva tästä jalojuomasta.

MITÄ JÄI KÄTEEN näistä sormin syötävistä herkuista? Pork and Moren perusidea toimii ja perusosaaminen nousee pintaan. Kun kilpailua tarjotuista tuotteista ei varsinaisesti ole, ei löydy myöskään liikaa kritiikkiä. Hiomisen varaa on vielä jossain määrin, mutta nykyiselläänkin jo kokeilemisen arvoinen rafla. Saimme reilussa tunnissa kaksistaan aikaan 99 euron laskun, mutta kun otetaan arvojuomat ja parit turhat pikkuannokset saldosta pois, jää käteen varsin notkea, mukavan hintainen, rouhea ravintola, jollaista tähän kylään on jo tovi odoteltu.

Ravinteli Pork and More

Aleksanterinkatu 29 B, Tampere www-sivu

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme