Mainos
Mainos

Ravintola-arvostelu: SicaPelle, Porvoo

Teimme pienen, ruoalle pyhitetyn reissun Porvooseen. Vierailimme kaupungissa viimeksi kuusi vuotta sitten, mutta sen jälkeen on puutalokortteleissa tapahtunut paljon. Ykköskohteina olivat SicaPelle ja Bistro Sinne. Majoituimme Porvoon tuomiokirkon vieressä sijaitsevaan hotelli Onneen, jonka yhteydessä myös SicaPelle toimii. Ei ihan tavallinen hotelli ja sen rafla -yhdistelmä. Fiiliksiä hotlasta ja muusta löytyy vaimon blogista.  

Tuntui oudolta, mutta hauskalta pukeutua illalliselle huoneessa, 5 m päässä ruokapöydästä. Olisi voinut kulkea sukkasiltaan eikä kukaan olisi huomannut. Ystävänpäiväperjantaina rafla on täynnä. SicaPellen sisustus on onnistunut sekoitus modernia ja vanhaa, rustiikkista ja kiiltävää, kulunutta ja hienostunutta. Rafla sijaitsee kahdessa kerroksessa. Kellarikerros on enemmän bistromaisempi ja yläkerran neljä pöytää kattava kokonaisuus hitusen fiinimpi.

Tarjoilija ehdottaa meille alkuun shampanjaa. Haluamme mielummin jonkun lyhyen aperitiivin. Hendrick’s tonic on yllättävän tylsä, mutta tietty takuuhyvä ehdotus. Illan ateriaksi on tarjolla viiden ruokalajin menu (56 euroa). Otamme kylkeen viinipaketin (48 euroa) puolikkaana. Tarjoilu tuntuu alussa hiukan jäykältä, mutta ei hienostuneella tavalla. Onko mukana jännitystä?

Saamme alkuun tervehdyksen keittiöstä. Pikkuruinen pata spaghettia ja lihapullia jaettavaksi. Ystävänpäivänä krouviin Kaunotar Kulkuri -tyyliin. Mahtava idea ja todella upea soosi. 

Varsinaiseksi alkuruoaksi saamme silakka-annoksen. Itselläni on lähtökohtaisesti ongelma silakan tyyppisten kalojen kanssa, mutta tarpeeksi hyvin tehtyinä pidän niistä. Mutta täytyy olla todella taiten tehtyä. Tämä oli. Silakkaa oli marinoitu tai liotettu liemessä niin paljon, ettei sitä pistävintä makua enää ollut lainkaan. Yhdessä rakuunakerman, hauenmädin, pikkelöidyn porkkanan ja perunapyreen kanssa harmonia oli löytynyt ja annos saanut taiteeksi kelpaavan ulkoasun. Raikas, mutta syvä maku. Raaka-aineet selvästi edustettuina ja toimivat hienosti yhteen. Annoksen kanssa tarjoiltu Sonnentropfen Riesling oli hapokkaalla hedelmäisyydellään upea viini ja nappivalinta annoksen kanssa. Muutin pienet alkuepäilyni innokkaaseen seuraavien makujen odotukseen. Etenkin, kun väliruoaksi tuotiin lautasellinen täydellisyyttä hipovaa sahramiohrattoa tomaattivinaigretilla. 

Seuraava viini näytti meille keskisormea. Ihan konkreettisesti etiketissään. Punk-hengessä, viinikonventioita vastaan valmistettu Chateau Punk Nero tarjosi tummaa marjaisuutta, jota tukemaan laitettiin lautaselle annos Black Angusin riivittyä etuselkää, savustettua vuohenjuustocremeä, pikkelöityä puna-, kelta- ja valkojuurta sekä paahdettua keltajuurta keltajuurisipsillä kruunattuna. Tuhti makuelämys kauden parhaista raaka-aineista. Juureksilla ilottelua ja ensiluokkaista lihaa, jolle pisara savuista vuohenjuustoa antoi suun täyttävän makupommin. Aloin miettiä, oliko se puolikas viinipaketti sittenkään paras ratkaisu. Ruoalle tilkka viiniä riitti hyvin, mutta näiden pullojen parissa viettäisin mielelläni pitkänkin illan. 

Pääruoaksi vaimo valitsi maltaassa pyöräytettyä kuhaa vanilja-appelsiini-beurre blanc -kastikkeella, maa-artisokkapyreellä ja kuhamurekkeella. Annoksen tähti oli kastike. Uusi loistava makukokemus, johon muut ainekset tukeutuivat. Itävaltalaisen Schellmann In Gumpoldskirchen oli erittäin mielenkiintoinen tuttavuus eikä pelkästään siksi, että viinin rypäleistä tehdään normaalisti makeaa viiniä. Hedelmäisyys ja mineraalisuus pärjäsivät hienosti kermaisen hapokkaalle kastikkeelle. 

Oma pääruokani oli kyyhkynrintaa persiljaohraton, palsternakkapyreen, lehtikaalin ja punaviinikastikeen kera. Pisteenä i:n päällä oli pikkelöityä päärynää. Jatkoin uusien makuparien ihastelua ja kokonaisuuden hallintaa äkkiseltään kaaosmaiselta kuulostavissa annoksissa. Kumppaniksi kaadettu Boudier Koeller Pinot Noir yllätti vahvasti puolukkamaisella aromillaan, joka toi kokonaisuuteen aivan omanlaisensa vivahteen.

Suunhuuhtojaksi vahvasti tyrninen sorbetti (vai granite) ja kohti jälkiruokaa. Suklaa-crumble, passion-vadelma -coulis, kuivattua kirsikkaa ja passionhedelmä- ja suklaa-parfait. Varsin hyvä päätös, mutta selkeästi aterian heikoin lenkki. Saattaa toki johtua myös siitä, ettemme kumpikaan ole niin jälkkäri-ihmisiä. Paitsi kun oikein sopiva osuu kohdalle. Lasissa ollut Braida Brachetto d'Acqui oli jo aiemmin hyväksi koettu tuttavuus ja heitti ajatukset mökin terassille lämpimänä kesäisenä iltana.

Odotin SicaPelleltä perushyvää suoritusta, joka omalla mittarilla on jo aika paljon. Olinhan reissannut 250 km aterian perässä. Se on upeaa, kun odotukset ylittyvät. Ruoka oli bistrotason fiineyden yläpäässä, olematta missään kohtaa valmistustavoiltaan piperrystä. Raaka-aineiden kunnioitusta, selkeitä, paikoin uusiakin makuja, jotka toimivat mainiosti yhteen. Annosten ulkonäkö nosti ruoan siiville. Erityismaininta poikkeuksellisen hyvistä viinivalinnoista. Tarjoilu oli hivenen epäluontevaa, mutta se ei enää alun jälkeen häirinnyt, koska asiantuntemusta riitti ja annokset ja viinit esiteltiin esimerkillisesti. Heittäytymistä peliin ja persoona vahvemmin kehiin. Ravintoloita on mahdoton laittaa selkeään järjestykseen, mutta Suomessa tämä oli ehdottomasti top teniin kuuluva kokemus. Ja ruokareissun arvoinen elämys.

PS. Pahoittelut (myös kokille) kuvien heikosta laadusta. Pieni, sivusta tuleva valo ei anna kuvatessa annoksille oikeutta.

PPS.Lue myös muita ravintola-arvostelujani eri puolilta Suomea ja Eurooppaa!

SicaPelle Wining Dining

Kirkkotori 3, Porvoo

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme