Mainos
Mainos

Valkoviinissä haudutettu sitruunainen kana - helppo herkku

Yksiä surkeimpia syitä välttää ruoanlaittoa ovat ajanpuute ja osaamattomuus. Aina ei tietenkään ihan oikeasti ehdi, mutta varsin usein tartutaan toisten tekemään ruokaan turhan automaattisesti. Taitoakaan ei moneen ruokaan liiemmin tarvita.

Meillä oli yhtenä iltana mökillä luvassa paikkojen ehostamista ja remontoimista. Ruoanlaitolle ei näyttänyt löytyvän aikaa. Olin ostanut broilerin rintaleikkeitä ja kun kaapista löytyi kaikenlaista muutakin, laitoimme padan porisemaan.  Ruoka valmistui kuin itsekseen samalla kun porasimme ties mitä seiniin. Puolivälissä rupeamaa laitoimme riisit kiehumaan. Kattilat pöytään ja illallinen oli katettu. Työaikaa kului leikkuulaudan ja lieden äärellä alle vartti.

Valkoviinissä haudutettua sitruunaista kanaa

4 hengelle

4 broilerin rintaleikettä tai koipea

5 dl valkoviiniä

0,5 dl valkoviinietikkaa

1 luomusitruuna siivuina

2 porkkanaa, siivutettuna

1 keskikokoinen sipuli, ohuina siivuina

1 sellerinvarsi, siivutettuna

3 laakerinlehteä

10 mustapippuria

30 g voita

suolaa

pippuria

Laita ainekset pataan ja kiehauta. Vähennä lämpöä ja anna hautua hiljalleen tunnin verran. Käännä kanoja välillä. Jos neste uhkaa haihtua liikaa, laita kansi päälle tai lisää viiniä. Tarjoile, kun liha on pehmeää ja kypsää. Maista lientä ja mausta mieleiseksi. Lisukkeeksi sopii esim. riisi.

VINKKI! Voit myös paistaa kanoihin ensin kauniin pinnan, ottaaa ne pois, kuullottaa kasviksia ja jatkaa sitten ohjeen mukaan. Se toki tuplaa työmäärän.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme