Mainos
Mainos

3. Käsikirjoituksen kimpussa

Smashin toisen tuotantokauden kolmannessa jaksossa Julia hirmustuu kuullessaan musikaaliin palkatusta dramaturgista, jonka on tarkoitus auttaa häntä parantamaan käsikirjoitusta.

Karen yrittää vakuuttaa Derekiä Jimmyn ja Kylen taidoista. Derek myöntää, että musiikki kuulostaa hyvältä ja suostuu tapaamaan miehet.

Eileen kertoo Tomille ja Julialle, että on palkannut uuden dramaturgin, Peter Gilmanin. Tämä yrittää tuoda eloa Bombshell-musikaalin käsikirjoitukseen.

Derek vierailee laulaja Veronican luona kuullakseen The Wiz -musikaan tulevaisuudesta. Shown tuottajat eivät ole vielä löytäneet uutta ohjaajaa Derekin tilalle. Mies suostuttelee Veronicaa tuomaan tuottajia katsomaan Derekin ohjaamaa kohtausta, jotta mies saisi napattua ohjaajan pestin takaisin.

Julia ja Tom tapaavat uuden käsikirjoittajan, Peterin, ravintolassa. Epäluuloinen Julia ei päästä miestä helpolla, mutta tämä on työskennellyt suurimpien Broadway-musikaalien parissa ottamatta niistä kunniaa.

Kun Julia ja Peter alkavat työstää Bombshellin käsikirjoitusta, Julia huomaa, että miehellä on paljon huomautettavaa tarinasta. Hän poistuu Peterin asunnosta raivon vallassa ja menee suoraa päätä Eileenin luokse. Hän sanoo, ettei suostu työskentelemään Peterin kanssa, mutta Eileen ei jätä hänelle vaihtoehtoja.

Myöhemmin Peter kritisoi Julian käsikirjoitusta ja sanoo seksisymbolista kertovan musikaalin tarvitsevan lisää seksiä! Julia menee suorinta tietä kotiin ja alkaa Tomin kanssa työstää uutta kohtausta.

Kyle panikoi tapaamisesta, jonka Karen on järjestänyt Derekin kanssa. Kylen ja Jimmyn tulisi sinä iltana vakuuttaa tunnettu ohjaaja kyvyistään. Onko heidän musikaalinsa tarpeeksi hyvä? Yhtäkkiä Jimmy tajuaa jättäneensä muistikirjansa – jossa on musikaalin uusin versio – paikkaan, johon ei haluaisi palata.

Bombshell-musikaalin harjoitukset jatkuvat, mutta Derek ei ole tyytyväinen Karenin työskentelyyn. Kohtauksen tulee olla kunnossa, sillä seuraavana päivänä Veronica tuo The Wiz -musikaalin tuottajan katsomaan Derekin työtä. Ivy saapuu paikalle puhuakseen Derekin kanssa ja tajuaa lopulta, että mies on poissa hänen ulottuvillaan – niin uran kuin parisuhteen saralla.

Jimmy hakee muistivihkonsa talosta, joka sijaitsee huonolla asuinalueella. Talossa mies nimeltä Adam käy hänen kimppuunsa. Hän ehtii juuri ja juuri ravintolaan, jossa Kyle jo odottaa Karenia ja Derekiä. Sitten he saavat puhelun Karenilta: hän ja Derek eivät ehdikään paikalle.

Ivy hakee roolia uudesta musikaalista ja saa Tomilta rakentavaa kritiikkiä. Myöhemmin miehen ohjeiden avulla hänen onnistuu napata yksi musikaalin päärooleista. Ivy kehuu Tomin ohjaajan kykyjä.

Aamulla Derek saa huonoja uutisia: Tom ja Julia ovat kirjoittaneet uuden kappaleen Bombshell-musikaaliin. He haluavat nähdä heti miten seksikäs kohtaus toimii. Kyseisen kappaleen aikaan Marilyn Monroe ja J.F.Kennedy päätyvät sänkyyn.

Eileen pitää näkemästään ja kehuu Peterin työtä. Julia käskee miestä kertomaan, että tällä ei ollut mitään tekemistä kappaleen kanssa, mutta Peter kieltäytyy. Hänen mukaansa Julia ei olisi koskaan saanut kirjoitettua kappaletta ilman hänen kehoitustaan.

Veronica on paikalla lapsiystävällisen The Wiz -musikaalin tuottajan kanssa, mutta kumpikaan ei vakuutu näkemästään kohtauksesta. Myöhemmin Veronica kuitenkin kertoo Derekille, että haluaa ottaa urallaan enemmän riskejä. Hän paljastaa jättäneensä The Wiz -musikaalin tuotantotiimin ja haluaa pitää upean konsertin, joka nostaa hänet Broadwayn kirkkaimmaksi tähdeksi.

Jimmy saapuu yllättäen harjoitusstudiolle, mutta saa Derekiltä kylmää kohtelua. Hän poistuu vihaisena paikalta ja on jo luopunut toivosta saada apua menestyneeltä ohjaajalta, kunnes Karen ja Derek ilmestyvät illalla oven taakse. Kyle ja Jimmy alkavat suu vaahdossa kertoa musikaalinsa tarinaa ja saavat Derekin innostumaan ideasta.

Jaksossa kuultua musiikkia:

Broadway Here I Come (esittäjä Jeremy Jordan)

Caught in the Storm (esittäjä Katherine McPhee)

Dancing on My Own (esittäjä Megan Hilty)

Good for You (esittäjä Katherine McPhee)

Mama Makes Three (esittäjä Jennifer Hudson)

Our Little Secret (esittäjä Julian Ovenden & Katherine McPhee)

They Just Keep Moving the Line (esittäjä Megan Hilty)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme