Mainos
Mainos

5. Musikaalin läpiluku

Smash-sarjan toisen kauden viidennessä jaksossa viimeistellään käsikirjoitusta. Liaisons-näytelmän päätähti Terry Falls aiheuttaa erikoisella käytöksellään ihmetystä muiden näyttelijöiden keskuudessa.

Julia ja Peter viimeistelevät kuumeisesti uutta käsikirjoitusta, jotta he voisivat lukea sen läpi Eileenin, Jerryn, Derekin ja Tomin kanssa. Juliasta tuntuu kuitenkin siltä, ettei hän voi luottaa Peteriin. Nainen pelkää, että Peter ottaa käsikirjoituksen kirjoittamisesta kaiken kunnian itselleen.

Käsikirjoituksen läpiluku menee hienosti, mutta palaute on siitä huolimatta ikävää kuultavaa. Jerry ei halua mukaan produktioon ja samoin ajattelee myös Tom. Jerryn mielestä ongelma on kokoonpano, joka ei miehen mielestä toimi sellaisenaan. Tom, Jerry, Peter ja Derek kiistelevät asiasta ja antavat Eileenin tehdä ratkaisevan päätöksen.

Karen ja Ana pohtivat, mitä suudelma Karenin ja Jimmyn välillä tarkoitti. Anan mielestä Jimmy on upea ilmestys ja vielä lahjakaskin, mutta ilmeinen peluri. Nainen ehdottaa, että Karen ja Jimmy pitäisivät suhteensa platonisena.

Karen joutuukin varsin pian kiusalliseen tilanteeseen, kun Jimmyn yhden yön seuralainen saapuu samaan huoneeseen Karenin kanssa. Läpilukuharjoituksissa onkin kireä tunnelma, kun Karen pohtii suhdettaan Jimmyyn ja dialogi näyttelijöiden välillä tökkii muutenkin. Lopulta Jimmy sanoo itse Karenille, Anan varoituksen jälkeen, että parin olisi hyvä pitää suhteensa kaverillisina.

Liaisons-näytelmän päätähti Terry Falls saapuu harjoituksiin viikon myöhässä. Kollega Ivyn kauhuksi päätähti tuntuu kääntävän tragedian komediaksi. Näytelmän tyyli aiheuttaa selkkauksia myös harjoituksissa ja lopulta Terry ryntää harjoituksista ulos. Käy ilmi, että Terry on lopettanut lääkityksensä, koska haluaa tehdä roolityönsä paremmin ja tuntea tunteet aidommin. Ivy on huolissaan. Mitä tästä seuraa?


Jaksossa kuultuja kappaleita:

Public Relations

Caught in the Storm

Some boys

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme