Mainos
Mainos

Amy Childs haluaa entistä suuremmat silikonirinnat: Rintani eivät ole enää terhakat

Brittimalli Amy Childsin tyytymättömyys roikkuviin silikonirintoihin on edennyt siihen pisteeseen, että hän on päättänyt suurennuttaa rintojaan entisestään.

Amy Childs, 21, on päättänyt suurennuttaa rintojaan entisestään. Brittimalli haaveilee entistä terhakammista rinnoista

Haaveena kaksi kuppikokoa suuremmat rinnat

Childsin tämänhetkinen 70D-koon povi ei enää miellytä tähteä. Childs on tehnyt päätöksen siitä, että hän suurennuttaa povensa kokoon 70F. Childs ei ole tyytyväinen ensimmäisen rintaleikkauksensa tulokseen.

– Rintaleikkauksen jälkeen rintani olivat ylhäällä. Ne olivat kivat ja terhakat. Nyt ne ovat riippuvat ja painavat. Minulla on ollut rintojeni vuoksi myös selkäkipuja, Childs kertoo nykytilanteesta.

Ensimmäinen leikkaus epäonnistui

Brittimalli toteaa, että kaikilla silikonirinnoilla on tapana valahtaa jonkin verran, mutta hänen rinnoissaan muutos on ollut erityisen merkittävä. Childs uskoo, että syynä rintojen valahtamiseen saattaa olla se, että hän oli hyvin nuori silloin, kun hän laitatti silikonit.

Childsin uusi rintaleikkaus aiotaan tehdä eri tyylillä, kuin ensimmäinen leikkaus.

– Implantit laitetaan rintalihasteni taakse. Ensimmäiset implanttini laitettiin rintalihasten päälle, mutta tällä kertaa ne laitetaan lihasten alle. Niiden tulisi pysyä paremmin ylhäällä. Näin tehdään nykyään usein, mutta leikkaus on kivuliaampi, Childs kertoo.

Ensimmäisen rintaleikkauksen aiheuttamat kivut elävät yhä brittimallin mielessä vahvoina.

– Muistan vieläkin kivut viime kerrasta. Inhottavinta ei ole itse leikkaus, vaan arvet, jotka jäävät rintojen alle. Ne saavat minut voimaan pahoin, Childs toteaa.

Uuteen leikkaukseen uudella asenteella

Brittimalli myöntää, että toiseen rintaleikkaukseen valmistautuminen on poikennut merkittävästi ensimmäiseen rintaleikkaukseen valmistautumisesta.

– Sitä kuulee paljon kauhutarinoita, eikä leikkaus välttämättä onnistu. Jokaisessa leikkauksessa on riskinsä, Childs muistuttaa.

Tällä kertaa brittimalli on valmistautunut leikkaukseen huolellisesti.

– Ensimmäisten implanttieni kohdalla mietin vain sitä, että rintani korjataan, mutta nyt keskityn enemmän toimenpiteeseen ja nukutukseen. Operaatio muuttaa elämäni, Childs kertoo.

Lähde: The Sun

Kuva: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot