Mainos
Mainos

Asiantuntijat kiistelevät: Onko G-piste myytti?

Lontoon King's Collegen tutkijat väittävät, että g-piste on silkkaa mielikuvituksen tuotetta. G-pisteestä kirjoittanut taho kuitenkin kritisoi brittien tutkimusta.

G-pisteeksi kutsutaan pavun muotoista osaa naisen vaginassa, jonka on sanottu vaikuttavan voimakkaasti naisen orgasmeihin. Nyt tutkijat väittävät, ettei koko G-pistettä olekaan olemassa.

Tutkimusta johtanut Andrea Buri kertoi Times-lehdelle, että tutkimuksen tarkoituksena oli vähentää paineita, joita kuuluisan G-pisteen löytämiseen liittyy.

– On vastuutonta väittää todeksi jotain, mitä ei koskaan ole todennettu ja aiheuttaa näin paineita sekä naisille että miehille, Buri toteaa.

Tutkimuksessa käytettiin suurempaa otantaa kuin koskaan ennen. Tutkimukseen osallistui yli 1800 brittiä, joilla on joko identtinen tai ei-identtinen kaksoissisar. Kaksoset ovat hyviä tutkimuskohteita, sillä identtisillä kaksosilla on samanlainen geeniperimä, kun taas ei-identtisien kaksosten geenit ovat vain 50 prosenttisesti samanlaiset. Tutkimustulos oli selvä. Ajatus G-pisteestä on selkeästi subjektiivinen ja siis naisesta riippuvainen.

Tutkimustulosta on myös kritisoitu. Beverly Whipple huomautti, että tutkimus on virheellinen, sillä se ei ottanut huomioon lesboja ja biseksuaaleja naisia. Whipple on kirjoittanut G-pisteestä kirjan "G Spot And Other Recent Discoveries About Human Sexuality". Vuonna 1982 julkaistu opas popularisoi G-pisteen käsitteen.

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme