Mainos
Mainos

Beyoncén sisko sekosi levyä tehdessään

Laulaja Solange Knowles alkoi kärsiä paniikkikohtauksista kesken levyntekoprosessin. Hän romahti henkisesti täydellisyyden tavoittelun takia. Läheiset auttoivat tähden ongelmien yli.

Beyoncé Knowlesin sisko Solange Knowles romahti henkisesti, kun hän uurasti intohimoisesti lähes ympäri vuorokauden levynsä parissa. Täydellisyyden tavoittelu sai tähden sekoamaan. Kuukauden ajan Knowles vietti tiiminsä kanssa aikaa talossa, jonne oli rakennettu levytysstudio. Hän poistui paikalta vain kolme kertaa biisien nauhoitusten aikana. Työryhmä heräsi joka aamu todella aikaisin ja lopetti nauhoitussessiot yöllä.

Lopulta Solange Knowles alkoi saada paniikkikohtauksia.

– Olen uhrannut levyn eteen tunteiden ja rahan lisäksi myös mielenterveyteni. Halusin saada levystä täysin odotusteni mukaisen. Tämä levy on minulle enemmän kuin pelkkä levy. Se on merkittävä käännekohta elämässäni, Knowles myöntää.

Lähipiiri piti huolta Solangen 5-vuotiaasta pojasta, kun tähti toipui henkisistä ongelmistaan. Lapsi vietti aikaa muun muassa tähden äidin, sisko Beyoncén ja Jay-Z:n kanssa.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: WireImage/AOP

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot