Mainos
Mainos

Blogihelmiä: Kuinka kaunistautua häihin?

Helmestä löytyy luonnollisesti myös helmiä blogisteja. Hittiblogien parhaat palat on nyt koottu yhteen artikkeliin!

Lue, mitä blogisteillamme on tarjolla tällä viikolla. Jokaisen otteen perässä on linkki, josta pääset lukemaan koko artikkelin.

Pienempi kuin kolme (<3)

Blogisti miettii, kuinka laittautua kauniiksi omiin häihinsä:

"Kysymys siis kuuluu: Meikkaaja vai ei? Tavallaan pelkään ajatusta: Olen nähnyt monta ylimeikattua hirvitystä, samoin alimeikattuja ja epäjuhlallisia naamoja. Välimuoto on sitten tavallaan ihan onnistunut meikki, mutta ei yhtään uhrin itsensä näköinen. Itse saan itseni monesti näyttäväksi ja itseni näköiseksi, mutta entä jos tulee se huono meikkipäivä?"

Kaikesta ruoan ja yritykseni väliltä

Uusi ruokablogisti kertoo, kuinka valmistetaan monia keittoja yhdellä ohjeella:

"Näin helppoa se on! Näin jokaiselle ravintolakokille opetetaan ravintolakoulussa.. En tiedä aliarvioinko tavallisia kotiruoanlaittajia mutta näppituntumani on, ettei kotikokki tiedä tätä monien keittojen perusohjetta, jota myös veloute-keitoksi kutsutaan."

Lukupiiri

Emmi luki Saara Kesävuoren Tarvitse minua -kirjan:

"Tarvitse minua on monen tarinankertojan avulla etenevä kirja, jossa pohditaan muun muassa elämän tarkoituksellisuutta. Pieni filosofinen väre tuo oman mausteensa mukaan kirjaan ja saa lukijan pysähtymään miettimään. Kirja selkeni loppua kohden, mutta alussa kirjan eteneminen oli hieman sekavaa. Myös päähenkilöiden vieraskieliset nimet särähtivät alussa korvaan."

Stilissima

Blogisti kertoo, kuinka selviytyä kesähäistä helteellä:

– hanki viuhka. Elegantti viuhka kuivattaa ja tuo tuulenvireen kasvoillesi.

– tarkista, että meikkisi on helteenkestävä. Vannon mineraalimeikkien nimeen. Kannattanee myös suosia nenän puuteroinnin sijasta kiillon kuivattamista kasvopaperiin. Muuten kasvosi tulevat helposti ylipuuteroiduiksi ja pakkeloidun näköisiksi.

Anna kertoo

Blogisti muistelee siskonsa ihania häitä:

"Mä sitten rakastan häitä. Sisareni haat olivat ihanan tunnelmalliset ja todella romanttiset. Viime hetkellä hääpuku vaihtui vielä helteiden takia kevyempään sifonkiunelmaan."

Debbie ja Ringo

Debbie ja Ringo ovat palanneet lomilta rytinällä:

"Äskeisellä lenkillä kohdattiin myös isoon hattuun ja aurinkolaseihin verhoutunut parrakas pultsari, joka näytti Ringon mielestä sen verran epäilyttävältä, että piti ruveta haukkumaan. Pultsari suuttui, ja haukkui Ringoa rumasti, mihin meidän piti Ringon kanssa vähän molempien sanoa takaisin. Eikä niin nätistikään. Mutta mitäs rupesi haukkumaan syyttömiä. Pultsari siis."

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme