Mainos
Mainos

Blogihelmiä: Missä vietetään uusperheen joulu?

Helmestä löytyy luonnollisesti myös helmiä blogisteja. Lue, mitä blogisteillamme on tarjolla tällä viikolla.

Jokaisen otteen perässä on linkki, josta pääset lukemaan koko artikkelin!

Tätin turinat!

Joulu on ihanaa yhdessäolon aikaa, mutta missä aatto vietetään?

"Tällä hetkellä isoimpana harmituksen aiheena JOULU!! (yllättääkö? EI) Ja tätä ei nyt pidä käsittää väärin, minä rakastan joulua ja sen kaikkia puolia, perhettä, ruokaa, lahjoja, kuusen tuoksua ja lasten jännitystä pukkia odottaessa ja lahjoja aukaistessa. Harmituksen aiheuttaa vain että missä tuo aatto vietetään? Kerrottakoon että elän uusperheessä, johon kuuluu lisäkseni tammikuussa -05 syntynyt tyttäreni ja avopuolisoni jonka kanssa olemme seurustelleet 2 vuotta, ja nyt syksyllä muutimme yhteen."

Kokemuksia Kanadassa

Posti aiheuttaa päänvaivaa.

"Kultsin kirjeen pudotin juuri siihen laatikkoon, mihin sitä ei olisi pitänyt pudottaa. Laatikoita oli kaksi vierekkäin ja pudotin kirjeen heti ensimmäiseen. Sitten aloin lukea tekstiä laatikon kyljestä: tähän laatikkoon VAIN ulkomaille menevä posti (henkselit saaren kuvan päällä) ja toisessa laatikossa luki, että tähän laatikkoon VAIN kotimaan posti (saaren kuva ilman henkseleitä). Myöhäistä!"

Jukka-Pekan hömppäkirjat

Helmen blogisti kertoo hömppäkirjoista.

"Ajattelin kirjoittaa vähän teille Helmen lukijat suosikkirakkausromaanikirjailijasta, Danielle Steelista. Danielle Steel kirjoittaa niin ihania ja romanttisia kirjoja, ja Danielle Steelin kirjoissa on yllättäviä käänteitä Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu."

Ihania asioita maailmasta ^___^

Söpöysblogissa esitellään pulu.

"Pakko jakaa teidän kanssa tää hauska pulukaveri, joka taannoin vaan pönötti paikallaan uniasennossa vaikka otin kuviakin. Turhan lähelle ei kuitenkaan päästänyt, vaan alkoi epäluuloisesti elehtiä jos yritin tunkea reviirille."

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme