Mainos
Mainos

Blogihelmiä: Näin selviät hengissä kesähäistä

Helmestä löytyy luonnollisesti myös helmiä blogisteja. Lue, mitä blogisteillamme on tarjolla tällä viikolla!

Jokaisen otteen perässä on linkki, josta pääset lukemaan koko artikkelin.

Yksi sokea rotta

Blogisti on saanut ystävältään tarjouksen: muutetaan kämppiksiksi!

"Kyllähän se vähän jännittää, kun ei ole asunut naispuolisen ihmisen kanssa kuin viimeksi 19-20-vuotiaana, että mitenhän se toimii, tuleeko riitoja yms. Mutta täytyy sopia pelisäännöt, joita noudatetaan sitten niin hyvin kuin voimme. Onneksi olemme kuitenkin toisaalta melko samanhenkisiä, niin ei se jännitä, että ei kemiat pelaisi. Loppujen lopuksi molempien etu varmasti tälläinen järjestely. Ja se on vain väliaikaista.

Olen asunut yksikseni nyt vuodesta 2008, tai no, oli minulla toissa vuonna mieskaveri jonka kanssa "muka" asuin. Itse kun on välillä aikamoinen "sottapytty", jätän vaatteita ja tavaroitani lojumaan ympäriinsä, en imuroi, luutua, tiskaa, pyyhi pölyjä kuin yhden kerran kuussa, en kuuntele musiikkia kuin aika-ajoin tai katso tv.tä, viihdyn yksikseen omassa rauhassa vain tietokonetta näpertäen, niin tulee kyllä muuttamaan varmasti omaa toimintaa paljon yhteen muuttaminen."

Stilissima

Stilissima jakaa vinkit kesähäihin.

"On muutama vinkkinen, jolla hellehäistä voi tehdä itselleen mieluisammat:

1. Hanki viuhka. Viuhka on elegantti ja kaunis tapa viilentää itseään kuumana päivänä. Pieni tuulenvire tuntuu taivaalliselta!

2. Vannealushame. Vannealushame tuo pikkaisen ilmatilaa jaloillesi ja pukusi kankaiden ja jalkojesi väliin ja ilmatila. Kannattaa koittaa. Vannealushameita on myös kapoisia malleja.

3. Vesi. Juo vettä. Paljon. Ja muista myös suola! Toki jossain kohtaa voi käydä niin, että nestetankkaus ylittää suolatankkauksen ja olosta tulee kehno ja hutera. Jos jaloista tuntuu loppuvan kantokyky ja olo on puolinainen kannattaa käsilaukusta napata Samarin-jauhepussi ja pistää siitä hiukan veden joukkoon. Avot, viisi minuuttia myöhemmin olet normaaliterässä. Itse testasin viime viikonloppuna miten huteran olon saa aikaiseksi pelkällä vesitankkauksella ja oikein vähillä suoloilla ja en suosittele sitä kenellekään. Jos olet nopeasti hikoilevaa sorttia, muista tosiaan myös suolat! Tuo Samarin-pussi löysi erään tutun suosituksesta tiensä käsilaukkuuni ja yhdestä pussista on jo nyt löytynyt apu moneen heikotukseen. Suosittelen."

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme