Mainos
Mainos

Brad Pitt valitsee Angelina Jolien vaatteet

Angelina Jolie luottaa miesystävänsä Brad Pittin tyylituntemukseen. Miestähti saa nimittäin valita Jolien vaatteet.

47-vuotias Brad Pitt hämmästytti Angelina Jolien, 35, stylistitiimin valitsemalla tähden ylle sinisen Max Azrian puvun SAG-palkintogaalaan vuonna 2009. Puku herätti paljon huomiota, sillä Jolie oli pukenut sen ylleen väärinpäin.

– Olimme aikeissa puvustaa Angelina Jolien ja meillä oli kolme pukua mukanamme. Kun me menimme sinne, hän sanoi, että haluaa antaa Bradin valita, kertoo Lubov Azria BCBGMaxAzriaGroupista..

– Yleensä henkilökuntaan kuuluu kymmenen henkilöä, joilla kaikilla on mielipiteet. Mutta Brad oli hyvin päättäväinen. Hän on arkkitehti ja pitää geometrisista asioista. Hän valitsi puvun, jonka kaikki ajattelivat olevan väärinpäin, ja se olikin. Hän pitää venekaula-aukoista, ja hän (Angelina) pitääkin vain niitä.

Vaikka Pitt kiinnittäkin huomiotaan Jolien vaatteisiin, brunetti itse väittää, ettei välitä, mitä yllensä laittaa.

– En ajattele liikoja, mitä puen ylleni punaiselle matolle. Yleensä minulla on kolme perusväriä, ja hankin samat mallit eri väreissä, Jolie sanoo.

– Mutta pidän tälläytymisestä ja siitä, että tunnen oloni naiselliseksi aina välillä.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme