Mainos
Mainos

Camilla Mikama kiittelee suomalaisten persoonallista tyyliä: Emme ole laumasieluja!

Muotitietoisen kuudennessa jaksossa vieraillaan Camilla Mikaman työhuoneella. Suunnittelijan mielestä suomalaiset ovat rohkeita pukeutumaan omalla, persoonallisella tavallaan.

Lahden muotoiluinstituutista valmistunut suunnittelija Camilla Mikama perusti oman vaatemerkin vuonna 2008. Kevään ja kesän 2013 Supernature-mallistossa nähdään erikoisia luonnonmateriaaleja ja Mikamalle tärkeitä persoonallisia yksityiskohtia sekä leikkauksia.

– Supernature on hyvin raikas. Väreinä on mustaa, valkoista, koboltinsinistä sekä abstraktin kuosin muodossa vihreän ja harmaan eri sävyjä valkoisella pohjalla. Eri kankaiden kerrostaminen päällekkäin tuo myös vaatteisiin kiinnostavia pintoja ja liukuväriefektiä, Mikama kuvailee.

Malliston punaisena lankana ovat luonnonmateriaalit, jotka eivät paljasta todellista luonnettaan ensi silmäyksellä – esimerkiksi hirvenkynsikappaleilla koristeltu mekko sekä bambu-pellava-sekoite, jossa on hohtava, kiiltävä pinta. Mikama arvostaa vaatteissa tietynlaista kerroksellisuutta.

– Kauempaa katsottuna mielenkiintoinen muoto tai pinta herättää kiinnostuksen, lähempää katsottuna voi löytää persoonallisia yksityiskohtia, leikkauksia ja muunneltavuutta. Kolmantena kerroksena on kiinnostava tarina, materiaali ja eettiset näkökulmat. Näiden lisäksi tulee tietenkin myös hyvä käyttökokemus – se, että vaate imartelee käyttäjää, tuntuu hyvältä, toimii erilaisissa tilanteissa ja on mahdollisimman helppo huoltaa. Pyrin suunnittelussa huomioimaan kaikki nämä näkökulmat mahdollisimman hyvin, Mikama kertoo.

Mikama suunnittelee mallistoa omien sanojensa mukaan noin 25–65-vuotiaille työssäkäyville naisille, jotka haluavat pukeutua arkenakin persoonallisesti ja naisellisesti, mutta ei liian räikeästi tai huomiota herättävästi.

– He arvostavat ajattomuutta, monikäyttöisyyttä ja sitä, että vaatteet valmistetaan eettisesti ja laadukkaasti. Jonkinlainen ikähaarukka on hyvä määritellä kohderyhmää miettiessä, mutta tosiasiassa asiakaskuntani on vielä laajempikin, ja mielestäni pukeutuminen on paljon enemmän persoonallisuus- kuin ikäkysymys.

Suunnittelija myöntää, että kiireinen elämä ja vaatteiden parissa työskentely saa oman pukeutumisen välillä jäämään taka-alalle.

– Sitä tosin helpottaa suhteellisen laaja varasto oman malliston vaatteita, jotka ovat varsin helppoja ja monikäyttöisiä. Useimmiten pukeudun musta-valko-harmaa – skaalaan ja suosin suomalaisia suunnittelijoita asusteiden suhteen, Mikama sanoo.

Tulevaisuudessa Mikama haluaa jatkuvasti kehittää mallistoaan eteenpäin ja sen rinnalla työskennellä mahdollisimman monipuolisesti erilaisten projektien parissa.

– Olen juuri saanut valmiiksi korumalliston, minkä parissa on ollut todella mukava työskennellä. Tulevaisuudessa haaveilisin mahdollisuudesta laajentaa mallistoa edelleen uusille tuotealueille.

Mikama arvostaa erityisesti sellaisia vanhoja konkareita, jotka vuosikymmenestä toiseen onnistuvat uudistumaan ja luomaan uutta. Onko Mikaman mallistoja nähty ulkomailla?

– Olen ollut pariin otteeseen Pariisissa messuilla muotiviikkojen aikaan. Ensimmäisellä kerralla osastolle sattui Italian Voguen kuvaaja, joka kuvasi kaksi mekkoa. Hetken päästä ne olivatkin jo lehden verkkosivuilla – se oli aika huikea kokemus ensikertalaiselle!

Mikama toivoo näkevänsä suomalaisten yllä yhä enemmän kotimaista suunnittelua.

– Toimiva ja kasvava kotimarkkina on äärimmäisen tärkeä ponnahduslauta kotimaisten merkkien kasvamiseen ja kansainvälistymiseen. Ja etenkin näinä aikoina on mielestäni viimeistään alettava suosia suomalaista kaikissa valinnoissa. Mielestäni suomalaiset ovat rohkeita pukeutumaan omalla persoonallisella tavallaan – emme missään nimessä ole laumasieluja, Mikama kiittelee.

MUOTITIETOINEN AVAlla maanantaisin klo 21.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Lehtikuva, Camilla Mikama

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme