Mainos
Mainos

Eka kerta: Tatuointi

Ensimmäisen tatuoinnin ottaminen on monelle pitkän harkinnan ja jännityksen tulos. Neuloja pelkäävä Janina uskaltautui tatuoijan penkille ja sai huomata, ettei ihokuvan ottaminen olekaan niin kamalaa kuin kuvittelisi.

Moni ihokuvan omistaja vastaa kysymykseen "miltä tatuoinnin ottaminen tuntuu" todeten, ettei se tunnu missään. Janina, 18, ei kuitenkaan väitä, että tatuoinnin ottaminen olisi helppoa puuhaa.

– Neulakammoni takia sulattelin ajatusta tatuoinnista yli vuoden verran – olin asenteella, että en uskalla ikinä sellaista ottaa, mutta ystävän kannustuksesta loppujenlopuksi uskaltauduinkin, Janina kertaa.

Janinalla on omien sanojensa mukaan "älyttömän paha neulakammo", ja hän varautui tatuoimistilanteeseen muun muassa puudutusvoiteella. Myös tatuoija tiesi sekä Janinan ensikertalaisuudesta että erittäin pahasta kammosta.

– Tatuoija oli erittäin rauhallinen ja suhtautui aikalailla huumorilla panikoimiseeni, mikä helpotti kyllä oloa, kun itsekin tuli naurettua omalle käytökselleni, Janina sanoo.

"Kuin lyijykynällä olisi selkään piirretty"

Tatuoinnin ottaminen sujui yllättävän rauhallisissa merkeissä, sillä etukäteen Janina odotti saavansa pahan paniikkikohtauksen tai jopa pyörtyvänsä. Asteikolla yhdestä kymmeneen jännitys huiteli aluksi kymmenen paikkeilla, mutta laski lopulta kahden tienoille.

– Yllätin itseni ja muut ihan täysin! Aluksi käsistäni näkyi kuinka hiki vain valui, mutta psyykattuani itseäni jännitykseni laski. Kun ensimmäinen viiva oli tehty, oli vain superhauskaa hyvässä seurassa, Janina muistelee.

– Puudutuksen kanssa alaselkään tatuoiminen ei tuntunut missään. Tatuoiminen tuntui lähinnä siltä, kuin erittäin vibraavalla lyijykynällä olisi selkään piirretty!

Puudutusvoiteen tehon heikennyttyä kipu alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tuntua. Janinan mukaan tatuoimisen aiheuttama kipu vaihtelee prosessin aikana niin, että sen voimakkuutta on vaikeaa kuvailla.

– Välillä ei tunnu miltään, välillä kipu on siellä kymmenen kohdilla. Se on hyvin vaihtelevaa ja riippuu monesta tekijästä, Janina sanoo.

– Kuitenkin se, että se kipu ei ole tasaista, helpottaa siitä selviämistä.

"Kuva on täydellinen"

Janinan tatuointi on muun muassa Alien-elokuvien visuaalisesta annista vastannelta taiteilija H.R. Gigeriltä vaikutteita saanut "biomekaaninen tribaali" jonka keskellä on biohazard-merkki. Kuva sijaitsee alaselässä.

– Se on paikka, joka vilahtelee juuri sopivasti, herättää mielenkiintoa mutta on helposti myös peitettävissä tarvittaessa. Alaselkä on myös hyvin naisellinen paikka.

Ensikertalaisuudestaan huolimatta Janina ei halunnut ottaa hyvin pientä kuvaa.

– Kuvan oli ehdottomasti oltava tarpeeksi suuri, ettei se kauempaa katsottaessa näytä epämääräiseltä musteläikältä. Yksityiskohdat ovat hyvin havaittavissa, Janina sanoo.

Vaikka tatuointi on ollut olemassa vain vähän aikaa, siitä on jo tullut osa Janinan persoonaa. Hän ei usko, että tulee koskaan kyllästymään kuvaan.

– Aina välillä kun tajuaa sen olemassaolon, nousee erittäin leveä hymy kasvoille. En voisi enää kuvitella itseäni ilman sitä, Janina sanoo.

Entä lopputulos: oliko kuva kaiken vaivan arvoinen?

– Kuva symboloi tyyliäni ja noh, minua. Se on täydellinen. Olen erittäin tyytyväinen.

Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Shutterstock, kuvien henkilöt eivät liity juttuun

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot