Mainos
Mainos

Elämää suuririntaisena naisena

Nykyinen kauneusihanne arvostaa suuria rintoja. Pieni ja siro Julia, 24, on luonnon antamaan D-kuppikokoonsa tyytyväinen, vaikka suurintaisuus on aiheuttanut hänelle myös päänvaivaa.

Suuri osa naisista haaveilee sellaisesta vartalosta kuin 24-vuotiaalla Julialla: suuri kuppikoko ja pieni rinnanympärys. Julia joutui kuitenkin käymään nuorena samanlaisia epävarmuuden tunteita vartalonsa suhteen kuin muut. Nykyisin hän osaa nauttia vartalostaan.

– Myönnän, että täyteläiset rinnat saavat usein minut tuntemaan itseni todella naiselliseksi, ja kaikki sänkykumppanit ovat olleet asiaan todella tyytyväisiä. Myös huomiota saa helposti tietynlaisilla asuvalinnoilla, jos haluaa, Julia nauraa.

17-vuotiaana Julia oli niin kyllästynyt suurten rintojen tuomaan huomioon, että kysyi lääkäriltä mahdollisuudesta päästä pienennysleikkaukseen.

– Lääkäri katsoi minua silmälasiensa takaa ja tokaisi rauhallisesti, että "Kuule odotas vain, kun olet vähän vanhempi, tulet todennäköisesti olemaan hyvin tyytyväinen kuppikokoosi". Silloin nieleskelin itkua, enkä uskonut lainkaan. Nyt varttuneempana voin vain todeta tämän naisen olleen täysin oikeassa, hän jatkaa.

Vaatekaupassa päänvaivaa

Nykyisin suuresta rintavarustuksesta on päänvaivaa lähinnä vaatekaupassa. Monet vaatteet on suunniteltu pienehkörintaisille naisille. Suuririntaiset naiset joutuvat usein näkemään pienirintaisia kanssasisariaan enemmän vaivaa löytääkseen istuvia vaatteita.

– Uusia vaatteita etsiessäni paitojen kanssa on toisinaan ongelmaa. Joudun hylkäämään monet ihanat topit ynnä muut vastaavat, koska ne on tehty yksinkertaisesti korkeintaan b-kuppisille, Julia valittelee.

Myös alusvaateostoksilla käyminen voi olla varsin haastavaa. Julia joutuu yleensä ostamaan rintaliivit kalliista erikoisliikkeistä, sillä monissa paikoissa rintaliivien koot loppuvat c-kokoon. Myös pienen rinnanympäryksen ja suuren kuppikoon liivejä on hankalaa löytää tavallisista ketjuliikkeistä.

Miesten reaktioihin on tottunut

Julia on joutunut kuuntelemaan poikien ja miesten kommentteja rintavarustuksestaan siitä lähtien, kun rinnat kehittyivät.

– Lukiossa tunneilla pojat puhuivat välillä keskenään rintavarustuksestani. Silloin vielä hieman epävarmana nuorena tyttönä nämä puheet ja huutelu ottivat aika koville ja koin sen hyvin negatiivisena, vaikka myöhemmin olen tajunnut sen olleen varmaankin toisin päin, Julia kertoo.

Tuolloin poikien huutelu vaikutti Juliaan voimakkaasti ja hän alkoi pukeutua paitoihin, jotka piilottivat rintojen oikeaa kokoa. Nykyään Julia on oppinut pitämään puolensa, ja mauttomuuksia huutelevat miehet saavat kuulla kunniansa.

– Kesäisin minun pitää silti miettiä asuvalintoja tarkkaan, jos haluan olla rauhassa. Tulee tyhmä olo, jos kaikki huomio kohdistetaan vain rintoihini, ihan kuin minussa ei olisi mitään muuta.

Ei yhtä kauneusihannetta

Julia on oppinut rakastamaan vartaloaan. Mutta mitä mieltä hän on kauneusihanteesta, jossa ihaillaan suuria rintoja mutta hoikkaa vartaloa?

–Pidän kaikenkokoisia rintoja kauniina. Hoikka kroppa ja suuret rinnat ovat mielestäni kaunis naisellinen yhdistelmä, mutta yhtä lailla pidän kauniina ja seksikkäinä pieniäkin rintoja, hän tuumii.

Julian mielestä naisten pitäisi oppia ajattelemaan kauneusihanteiden ohitse. Hyväksymällä oman vartalonsa sen alkaa nähdä kauniina. Hän pitää silikoneja aivan turhana keksintönä, sillä aidot rinnat ovat kauniimmat, olivat ne mitä kokoa tahansa.

– Itse en kaipaa enää rintojen pienennystä. Rinnat ovat osa minua ja naisellisuuttani ja vaikka vielä alle parikymppisenä asiasta paljon kärsinkin, niin nykyään en haluaisi olla minkään muunlainen.


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot