Mainos
Mainos

Elämäni suurin pettymys

Elämä on pettymyksiä täynnä, sanotaan. Helmen lukijat kertoivat oman elämänsä hetkistä, jolloin pettymyksen karvas kalkki nousi suuhun.

Pettymys voi liittyä niin suuriin kuin pieniinkin asioihin. Pettymyksen tunne on erittäin kitkerä, jos se liittyy johonkin odotettuun suureen elämänmuutokseen, kuten esimerkiksi opiskelupaikkaan tai uuteen asuntoon.

– Menin ja ostin asunnon, joka on asumiskelvoton ja maksoin siitä itseni kipeäksi, kirjoittaa nimimerkki Kökköpää.

– En päässyt opiskelemaan, vaikka olin lukenut pääsykokeisiin monta kuukautta. Jäin varasijalle ja maailma tuntui romahtavan. Hävetti, kun itketti niin paljon ja hävetti, kun petin sukulaisten odotukset. Silti näin jälkeenpäin, se oli hyväkin asia, sillä tuon "pakollisen välivuoden" aikana koin todella paljon hienoja asioita, matkustelin ja tein kaikenlaisia töitä. Seuraavana keväänä sain opiskelupaikan parhailla pisteillä, kirjoittaa Ansa.

– Elämän suurimpia pettymyksiä olisi kuitenkin ne muut kuin työasiat, jos yksityisellä saralla olisi jotain dramaattista ollut. Olen kuitenkin säästynyt muilta kuin työuraan liittyviltä pettymyksiltä toistaiseksi, kertoo Giada.

– Jäi pisteestä kiinni kouluun pääsy! Arvaa ärsyttikö! Olin varasijalla ihan ekojen joukossa, ja ei silti... Onneksi toiseen kouluun pääsin sitten kuitenkin, sanoo nimimerkki ärsy.

Kun puoliso petti

Pettymyksen, vihan ja surun tunteet ovat suuria, silloin kun käy ilmi, että puoliso tai ystävä pettää. No friend tunsi juuri näin, kun kävi ilmi, että yksi hänen monivuotisista ystävistä huijasi häntä.

– Pettymys oli, kun ystäväni sanoi minulle, etten osaa kirjoittaa. Se sattui. Myöhemmin onneksi annoin anteeksi, mutta toisinaan tulee vieläkin mieleen, sanoo 655.

Myös muun muassa nimimerkit jj ja Ilona ovat joutuneet kokemaan miltä tuntuu, kun oma puoliso pettää.

– Luulin jo löytäneeni elämäni rakkauden, kunnes mies yllättäen laittoi suhteen poikki. Se, että olin luottanut väärään ihmiseen, oli elämäni suurin pettymys, Ilona kertoo.

– Yksinkertaisesti niin kova järkytys huomata, ettei mikään mistä oltiin puhuttu ja sovittu aikojen kuluessa ollutkaan sitä, mitä luulin suhteemme olevan. Tunteetkin olivat vain yksipuoliset. Hirveää huomata kuinka toinen voi teeskennellä pitkäänkin, kirjoittaa puolestaan Tuittis.

Aina ei pettymyksessä ole kyse pettämisestä.

– Elämäni suurin pettymys: Tajusin 20 vuoden jälkeen, että puolisoni ja minä olemme eri universumeista. Ettei hänestä tullutkaan kumppania, joka jakaisi yhdessäolon ja samanlaisen näkemyksen elämästä. Että olemme kaksi täysin eri suuntiin kasvanutta ihmistä. Että hän ei oikeasti tunne minua, eikä haluakaan tuntea. Ettei hän ymmärrä huumoriani. Ja voi kuinka kaipaankaan varsinkin naurua yhdessä ja ymmärryksessä jonkun kanssa, sanoo Christina.

Petyin itseeni

Jotkut sanovat, että pahimmat pettymykset kohdistuvat omaan itseensä. Etenkin kun kyseessä on periaatteessa asia, jolle pitäisi tai olisi pitänyt voida tehdä jotain.

– En ole laihtunut vaikka minä toivoinkin niin, Isabella sanoo.

– Kun huomasin millaiseksi luuseriksi olin tullut, kirjoittaa Just.

– Nuorena asettamani tavoitteet eivät toteutuneetkaan lähimainkaan. Olen rakastanut musiikkia ja tanssia jo polvenkorkuisesta ja nuorena haaveilin tekeväni sillä saralla kokopäiväistä duunia, vaan elämä vei toiseen suuntaan antaen niin kovia haasteita eteen toinen toisensa jälkeen, ettei ollut voimia, eikä muutoinkaan mahkuja pyrkiä toivettaan toteuttamaan.. Nyt ikää jo liikaa ja haaveet haudattu, sanoo nimimerkki Haaveet.


Koonnut: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot