Mainos
Mainos

Eräs maailman kauneimpia jo vuodesta 1995 – katso nuoruuskuvat Jennifer Anistonista

AVA Elokuvan pääosassa nähdään näyttävän uran tehnyt Jennifer Aniston.

Täydellinen sulhanen -elokuvan naispääosassa nähdään Frendit-sarjasta tutuksi tullut Jennifer Aniston, 44.

Huikeaan suosioon nousseita Frendejä tehtiin kymmenen tuotantokautta, ja vuoden 2004 päätösjaksoa katsoi 51,1 miljoonaa yhdysvaltalaista katsojaa. Jakso on ollut yksi katsotuimpia päätösjaksoja televisiohistoriassa.

Aniston on näytellyt Frendien lisäksi useissa elokuvissa, kuten Marley & Me, Polly tuli kuvioihin ja The Break-Up.Täydellinen sulhanen -elokuvasta hän tienasi kaksi miljoonaa dollaria.

Aniston on eräs punaisten mattojen seuratuimpia naisia, ja erityisesti hänen hiustyylinsä on valloittanut tuhannet ympäri maailmaa.

– Kun joku seuraa sinua 20 korttelinväliä apteekkiin ja katsoo, kun ostat vessapaperia, tiedät elämäsi muuttuneen, Aniston on todennut elämästään.

Aniston on usein valittu erääksi maailman kauneimmista tai seksikkäimmistä naisista. People-lehden kauneimpien ihmisten listalla hän on ollut tauotta vuodesta 1995, ja vuonna 2004 hän vei kyseisen listan kärkipaikan.

Aniston on ollut myös Forbes-lehden parhaiten tienaavia ja tunnetuimpia julkimoita luettelevassa listassa vuodesta 2001. 2003 hän vei kärkipaikan.

– On mahdotonta miellyttää kaikkia, joten ehdotan, että lakkaamme yrittämästä sitä, Aniston on todennut.

– Olen oppinut, että voit päästä yli sinua satuttaneista asioista. Mikään ei tapa sinua. Ei mikään. Ihmiset ovat uskomattomia, olemme sinnikkäitä.

Täydellinen sulhanen on komedia kunnianhimoisesta mainostoimittajasta, jonka uralla etenemistä vaikeuttavat ailahteleva elämäntyyli sekä mutkikkaat miessuhteet.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Lähteet: Wikipedia, IMDB

Kuvat: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot