Mainos
Mainos

Erilainen äiti Kirsi: Perheellisen parisuhde joutuu koetukselle

Erilaiset äidit -sarjan viidennessä jaksossa oman tarinansa äitiydestä jakoi Nipuli-Forsmanit Helsingistä. Entinen himourheilija ja menestynyt sulkapalloilija Kirsi on päättänyt perheen tuoreimman tulokkaan Stellan syntymän jälkeen ottaa itseään niskasta kiinni, petrata urheiluaktiivisuutensa suhteen ja karistaa kiloja. Miten Kirsin elämänmuutos on edistynyt?

Kirsi Nipulilla, 35, taitaa olla ennustajanlahjoja, nainen nimittäin ennusti päivälleen kuopuksensa Stella Minttu Matildan syntymän. Perheen pienin prinsessa, 4-vuotiaan Liian pikkusisko putkahti maailmaan heinäkuussa 2012. Erilaisten äitien viidennessä jaksossa kävi ilmi, että entinen himourheilija ja sulkapalloilija Kirsi oli päättänyt ryhdistäytyä kuntonsa ja kilojensa kurittamiseksi tuoreen tulokkaan jälkeen, mutta kuinka projekti on edennyt?

– Olen rakastunut uudelleen liikkumiseen ja liikuntaan. Erityisesti olen löytänyt uuden rakkauden kohteen, veden. Olen käynyt todella ahkerasti vesijumpissa, vesijuoksemassa, vesicircuitissa – oikeastaan kaikessa, mikä liittyy veteen – parhaimmillaan jopa viisi kertaa viikossa, Kirsi Nipuli hihkuu ja listaa käyneensä vesiharrastuksen lisäksi myös ryhmäliikuntatunneilla samassa kuntokeskuksessa.

– Olen kyllä myös laiskotellut. Kun Emppu (Kirsin avopuoliso Emil Forsman) on kotona, voi aamupäivän jumpat jäädä väliin ja nukun kotona Stellan kanssa miehen viedessä Liian päiväkotiin, nainen jatkaa.

Kirsi kertoo, että hän on päättänyt palkita jokaisesta 4–5 kilon painonpudotuksesta itsensä matkalla.

– Nyt on jo käyty koko perheen voimin Tukholmassa ja olemme menossa Tallinnaan. Tammikuussa on luvassa sitten ensimmäinen matka ilman perhettä Barcelonaan!

Aikaa itselle

Kirsi kertoo osanneensa vaatia ja ottaa nyt toisen lapsensa kanssa enemmän aikaa itselleen.

– Pitää osata luottaa siihen toiseen ihmiseen. Hänkin osaa hoitaa lapsia, enkä minä ole äitinä korvaamaton ja ainoa ihminen, joka lapsiemme kanssa pärjää, hän neuvoo.

Kun urheilu on taas mukana naisen arjessa, onko ajatuksissa ollut paluu sulkapallon pariin?

– Voisin olla aktiiviharrastaja tulevaisuudessa. En ole kyllä käynyt vielä kokeilemassa kertaakaan, vaikka olisi kiva mennä käymään hallilla. Jos sulkapallo alkaa taas sujua, veri vetää luultavasti kisoihin. Kilpailuviettini on niin suuri

Aikaa parisuhteelle

Kirsi ihastelee sitä, että kaikkien tähän mennessä jo näytettyjen jaksojen äidit ja perheet ovat olleet niin erilaisia.

– Jokaisessa perheessä on aina omat haasteensa. Ei meilläkään arki ole vain kuohuviiniä ja ruusuilla tanssimista. Emme ole esimerkiksi vastarakastuneita, eikä mies kanna joka päivä kotiin ruusupuskaa niska väärällä, Kirsi vitsailee.

– Meillä tämän hetken suurin haaste löytyy parisuhteesta. Sille ei yksinkertaisesti ole löytynyt aikaa. Kun saan rintaruokinnan loppumaan ja voimme jättää pienimmän ulkopuoliselle hoitoon, voimme keskittyä toisimme. Se vaatii suuria panostuksia, mutta niin monella muillakin – jopa pareilla, joilla ei ole lapsia!

Kirsi kertoo, että jo ennen ensimmäistä lastaan Stellaa pariskunta päätti lyödä joka kuukausi lukkoon kalenteristaan treffi-illan, jonka aikana keskityttäisiin vain toisiin.

– Tehdään kaikkea perheenä lenkillä, harrastusten parissa ja pelatessa, mutta myös aikaa kahden kesken pitää löytyä.

Uuden työn haasteet

Pariskunta kamppaili jaksossaan tuoreen perheenjäsenen lisäksi sen parissa, että Emil oli jättämässä työt poliisina ja aloittamassa uudet hommat risteilyaluksen turvallisuuspäällikkönä. Tästä muutoksesta johtui myös se, että nykyisin isä oli vain noin viikoin välein kotona.

– Aluksi pelotti, että mitä tästä nyt tulee, mutta yllättävän nopeasti saimme aikaiseksi oman rytmin ja arjen lasten kanssa kolmistaan kotona. Välillä tuntui jopa, että Emppu tuli kotiin sotkemaan ja häiritsemään päivärutiineitamme ja aikataulujamme. Kaikki meni aina uusiksi isin tullessa ja tapeltiin normaalia enemmän

– Tajusin kyllä nopeasti, että eihän toinen voi tajuta, mitä kotona tapahtuu, kun ei elä joka päivä meidän arkeamme.

Onneksi arkea on helpottanut se, että Stella on neuvolantädinkin mukaan jopa liiankin helppo lapsi, joka nukkuu yönsä hyvin ja antaa näin unirauhan muillekin, erityisesti siskolleen Liialle.

Erilaiset äidit AVAlla tiistaisin klo 21.30.

Liity ohjelman faniksi Facebookissa!


AVA

Kuvat: Lauri Tamminen

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot