Mainos
Mainos

Erin Wasson ihailee kahjojen tyttöjen tyylejä

Huippumalli Erin Wasson, 28, on noussut ihailluksi tyyliniekaksi. Erin on kuitenkin kertonut löytävänsä omat tyyli-idolinsa muualta kuin muotilehdistä. Katso kuvat Erinin tyylistä.

Teksasista kotoisin oleva Erin Wasson aloitti uransa valokuvamallina, mutta nykyään hänet tunnetaan myös stylistina sekä korusuunnittelijana. Suomalaisille Erin on tuttu erityisesti H&M:n bikinimainoksista. Mallina Erin on tehnyt menestyksekkään uran: hän on poseerannut Ranskan Vogue-lehden kannessa ja ollut mainosmallina esimerkiksi Gapille ja Maybellinelle.

Tänä päivänä Erin esiintyy lehtien sivuilla usein oman tyylinsä takia. Erinin pukeutuminen on boheemia: hän yhdistää huippumuotia tavallisiin vaatteisiin. Myös mallin hiustyyli on letkeä: Erinin tyylissä juurikasvu kuuluu kokonaisuuteen.

– Luulen vaatteideni kertovan, että en välitä pas*aakaan. Tyylini on sanoo ota tai jätä, Erin kuvaili tyyliään The Guardian-lehden haastattelussa.

Samaisessa haastattelussa Erin kertoo, että hänen yllään ei tulla koskaan näkemään vaaleanpunaista, rusetteja, tutua tai mitään röyhelöistä. Omat tyyli-idolinsa Erin löytää muotiraamattujen ulkopuolelta.

– Kaikki tytöt, jotka eivät ole muotilehtien sivuilla, ovat tyyli-idoleitani. -- Pidän tytöistä, jotka ovat todella omalaatuisia ja kahjoja. Pidän rockabilly lookista. En sen takia, että se on in tällä hetkellä, vaan aidosta lookista. Usko tai älä, Dallasissa, jossa kasvoin, oli paljon rockabilly-lookkia, Erin jatkoi.

Katso kuvat Erinin tyylistä ja anna asuille pisteet!

MTV3/Helmi

Lähtee: Guardian.co.uk, Maybelline

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme