Mainos
Mainos

Erotiikan kuluttajilla parempi seksuaalinen itsetunto

Eroottisille elokuville voi antaa synninpäästön. Tutkimusten mukaan rakastelun ja rakastelufantasioiden julkisella esittämisellä on ihmisiin vapauttava vaikutus.

Osmo Kontula paljastaa teoksessaan Halu&intohimo, että tyydyttävään seksielämään tarvitaan monenlaista tietoa ja kokemuksen kerryttämiä taitoja. Erotiikka voi olla avain sille, että ihmiset hyväksyvät seksuaalisuutensa eri ilmenemismuodoissaan omassa elämässään.

Pornografian kulutuksella on ollut osansa jo kansan seksuaalikasvatuksessa, sillä monet ovat oppineet rakastelutekniikoita esimerkiksi eroottista videokuvaa katselemalla. Eroottiset elokuvat ja -lehdet ovat näytelleet kansanvalistajan tehtävää erityisesti miesten elämässä.

Tutkimuksissa on todettu, että pornografiasta kiinnostuneet ihmiset ovat muita aktiivisempia ja kiinnostuneempia seksuaalisista kokemuksista. Eroottisia videoita ja lehtiä käyttävillä henkilöillä on muun muassa monipuolisempia seksitapoja, enemmän seksuaalikumppaneita ja seksuaalifantasioita ja orgasmeja kuin muilla. Toisaalta samat ihmiset ovat muita tyytymättömämpiä seksuaalielämäänsä.

Yllättävä piirre on, että tutkimusten mukaan Suomessa pornon käyttäjillä on todettu olevan parempi seksuaalinen itsetunto kuin muilla. Eroottisille elokuville ja videoille on siis aika antaa synninpäästö.


Lähde: Osmo Kontula: Halu&intohimo

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme