Mainos
Mainos

Etelän kaunotar -tähti uskalsi tavoitella unelmiaan

Etelän kaunottaret -realitysarjan tähti Emily Gimmel valitsi oman uran helpon elämän sijaan ja lähti rohkeasti tavoittelemaan unelmiansa.

AVAn Etelän kaunottaret -realitysarja esittelee katsojille viisi Louisvillen auringon alla asuvaa sinkkunaista: Emilyn, Hadleyn, Julien, Kellien ja Shean.

Naisjoukon kuopukselle, Emily Gimmelille, TV-työ ei ollut vierasta puuhaa, sillä nainen aloitti uran median parissa jo 15-vuotiaana.

– Taivuttelin paikallisen TV-yhtiön ottamaan minut palkattomaksi harjoittelijaksi. Seitsemän vuoden ajan tein feature- ja lifestyle -juttuja Kentuckyssa. Yksi urani kohokohdista oli, kun työskentelin neljä ja puoli vuotta televisioyhtiö WKYT:n aamuohjelmassa toimittajana, Emily kertoo omalla EmilyGimmel.com -sivullaan.

Nainen innostui toimittajan työstä niin paljon, että lähti lukemaan viestintää myös yliopistoon.

– Kävin luennoilla iltapäivisin ja viikonloput työskentelin paikallisradiossa tai matkustin The Speed Channel -kanavan mukana ympäri maata motorcross-urheilutapahtumien perässä. Tuolloin todella tajusin rakastavani tarinan kerrontaa ja tiedon välittämistä, hän selvittää sivuilta löytyvässä biografiassa.

Emily on luonut uraa myös viihdetoimittajana. Vuonan 2008 hänet pyydettiin mukaan Etelän kaunottaret -realitysarjaan.

– Se on yksi elämäni ikimuistoisimmista kokemuksista. Olen todella kiitollinen, että minut valittiin osaksi sarjaa,

Realitysarjaan mukaan lähteminen johtui Emilyn mukaan hyvästä ajoituksesta.

– Olen aina vitsaillut, että tiedän tehneeni läpimurron, kun minulla on oma TV-show, hän totesi Examinerin haastattelussa.

Etelän kaunottaret AVAlla lauantaisin 11.6.2011 alkaen klo 21.00.

AVA

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme