Mainos
Mainos

Haluatko eroon epätäydellisyyksistäsi? Voit aiheuttaa itsellesi identiteettikriisin

Kauneuskirurgialla korjatut "virheet" voivat todellisuudessa olla osa identiteettiä.

Ulkonäköä muokkaava plastiikkakirurgia voi aiheuttaa identiteettikriisin, kertoo Daily Mail. Psykologi ja kirjailija VivianDillerin mukaan ihminen harvoin tajuaa, että se "epätäydellisyys", josta kirurgialla pyritään eroon, on todellisuudessa suuri osa kantajansa persoonallisuutta.

– Esimerkiksi hieman vino nenä tai silmien koko voi olla osa sitä, miten ihminen määrittää itsensä, vaikkei hän tajuaisi sitä, Diller sanoo.

Dillerin mukaan plastiikkakirurgilla käynyt potilas voi tuntea, etteivät kirurgin parantelemat kasvot ole hänen omansa.

– Se kuva, jonka ihminen näkee peilistä ja jota hän pitää itsestäänselvyytenä, on oikeasti pintaa syvempi asia, Diller sanoo.

"Potilaalla on mielikuva täydellisestä identiteetistä"

Tohtori ja kirjailija Z. Paul Lorencin mukaan vain harva potilas vaatii, että hymyn tai silmien täytyy näyttää samalta kirurgisen toimenpiteen jälkeen. Suuri osa potilaista vaatii päinvastaista: sen sijaan, että he haluaisivat parannellun version itsestään, he toivovat itselleen kuuluisan mallin tai näyttelijän piirteitä.

Lorencin mielestä tämä kertoo, että kirurgiasta haetaan uutta identiteettiä: potilas haluaa olla joku, joka elää täydellistä ja ongelmatonta elämää vapaana huolista.

– Tämä on hälytysmerkki. Potilaalla on autuas mielikuva täydellisestä identiteetistä, Lorenc selvittää.

On vaikeaa arvioida, miten suuria vaikutuksia täysin uusi keho tai uudet kasvot ihmiselle aiheuttavat. Potilas voi kokea suuria psykologisia haasteita, kun hänen leikkauksen avulla hakemansa identiteetti ei olekaan täydellinen.

Identiteetti ja varsinkin oman itsen suhde ulkonäköön muodostuu usein jo teini-iässä, joten jonkinlainen henkinen prosessi on edessä myös kauneuskirurgisen toimenpiteen jälkeen.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot