Mainos
Mainos

Heidi Klum ja Seal: Ero!

Huippumalli Heidi Klumin kerrotaan hakevan avioeroa ja muusikkomiehestään Sealista.

Seitsemän vuotta naimisissa olleet huippumalli Heidi Klum ja muusikko Seal hakevat tuoreiden tietojen mukaan avioeroa.

Avioeropaperit eteenpäin laittaneen Klumin kerrotaan perustelleen avioeroa ylitsepääsemättömillä erimielisyyksillä. Heidi Klum kommentoi eroa avoimesti People-lehdelle.

– Olemme nauttineet seitsemästä rakkaudentäyteisestä, uskollisesta ja onnellisesta avioliittovuodestamme. Pitkän pohdinnan tuloksena olemme kuitenkin päätyneet eroon, Klum kertoi.

– Me olemme kunnioittaneet toisiamme syvästi koko suhteemme ajan ja rakastamme toisiamme kovasti. Me olemme kuitenkin kasvaneet erillemme, Klum myöntää.

Pariskunta avioitui vuonna 2005 Meksikossa. Heillä on kolme yhteistä lasta. Klum painotti, että heidän lastensa hyvinvointi tulee olemaan prioriteettina eroprosessin edetessä.

Kuluneen vuoden aikana useiden Hollywoodin unelmaparien liitot ovat kariutuneet. pettämiskohun jälkeen marraskuussa. Myös neljätoista vuotta kestäneen parisuhteen epäillään kariutuneen. Pariskunnan eroa ei ole vielä vahvistettu, mutta kaksikon väitetään asuneen jo tovin erillään.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Getty Images

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme