Mainos
Mainos

Helmi kokeili capoeiraa: Hurraa, käsilläseisonta onnistui!

Helmi testasi capoeiratunnin, joka ei ollutkaan villiä riehumista ympäri treenisalia. Tunnista jäi käteen hyvä mieli ja ainakin yksi odottamaton käsilläseisonta.

Capoeira on afrobrasilialainen taistelulaji, jota ei välttämättä ensinäkemältä tunnista taisteluksi: musiikin mukaan rytmisesti liikkuvat ja akrobaattisiakin temppuja tekevät capoeiristat kun eivät tuo ensimmäisenä mieleen veristä kamppailua. Eräs lajin tunnusomaisimpia piirteitä onkin musiikin kiinteä yhteys capoeiran harjoittamiseen, siis "pelaamiseen".

Tarinat capoeiran syntyhistoriasta vaihtelevat. Erään version mukaan lajin kehittivät orjat, jotka naamioivat sen tanssiksi voidakseen rauhassa harjoittaa itsepuolustustaitoja. On kuitenkin mahdotonta sanoa, mitkä osat lajista ovat kehittyneet Afrikassa, mitkä Brasiliassa.

Capoeiran perusliike on ginga, johon muut liikkeet liittyvät. Capoeiraa pelataan rodassa, pelaajien muodostamassa ringissä, jossa kaksi capoeiristaa ottaa mittaa toisistaan. Pelata voi monella tavalla: capoeira angola on hidasta, regional taas nopeatempoista.

Peliä säestää bateria, afrobrasilialaisista soittimista koostuva yhtye, ja rodaa johtaa yksikielinen berimbau-soitin. Muita soittimia ovat muun muassa atabaque, siis afrikkalainen rumpu ja pandeiro, tamburiini. Capoeiraperinteeseen kuuluu runsaasti erilaisia lauluja, joita rodan reunoilla lauletaan: laulusta pelaajat saavat energiaa, ja ne määrittävät rodan tempoa ja fiilistä.

Helmi kokeili Capoeira Nativoksen alkeiskurssin treenejä Helsingin Herttoniemessä. Nativoksen treenejä vetää Leonardo, jolla on reippaasti yli 20 vuoden kokemus capoeirasta.

Tältä capoeiratreeni tuntui: lue kokemuksia!

Nainen, 29:

Odotin Capoeiran olevan kamalaa rääkkiä, jossa tehdään raskaita liikkeitä ja riehutaan tanssien ympäri salia (jostain syytä oli tällainen mielikuva). Alkulämmittelyn jälkeen keskityttiin kuitenkin liikkeiden ja asentojen opetteluun ja vaikka oltiin jatkuvasti liikkeessä, ei tälle sohvaperunallekaan tullut liian kuuma.

Suurimpia haasteita itselläni oli pystyssä pysymisen ja koordinaation kanssa, varsinkin kun piti vaihtaa asentoa ja muistaa "suojata" itseään. Jatkuvasti oli "kumpi käsi tämän jalan kanssa?" -hetkiä.

Liikkeiden tekniikan harjoittelu oli kuitenkin mielenkiintoista ja siinä sai ihania ahaa-elämyksiä. On ihana huomata kun liikkumisesta tuli sulavaa ja se alkoi vaikuttaa tanssilta. Niksautin hieman paikkoja, kun yritin käsilläseisontaa, mutta oli mukavaa, että liikkeitä saattoi tehdä monella tapaa: haastavammalla ja helpommalla. Voisin mennä tunnille uudelleenkin.

Nainen, 24:

Capoeira – tämähän oli entuudestaan minulle tuttu laji! Nimittäin olen pelannut Tekkeniä sormenpäät verillä, ja pelihahmoista cooliakin coolimpi Eddy Gordo edusti tuota sulavaa brasialaista kamppailulajia.

Tämä laji vaatii selvästi hyvät käsilihakset. Capoeiratunnilla huomasin, että oikea ranteeni oli koetuksella – lieneeköhän minulle tulossa niin sanottu hiirikäsi? Jännetuppitulehdus on jo osa arkipäivää, joten käsillä seisominen ei luonnistunut niin sulavasti kuin olisin toivonut.

Huomasin turhautuvani, sillä koen, että minulla on rytmitajua – silti tuntui, että jalat menivät solmuun vaikka liikkeet ovat suhteellisen helpot. Ehkäpä afrobrasilialaisen musiikki ei minua puhutellut.

Opin nopeasti suojaamaan kyynärpäälläni nenääni, niin kuin capoeirassa kuuluu. Mutta kun jouduin rinkiin, rodaan, onnistuin potkaisemaan toista osapuolta jalkaan, vaikkei tällainen vihamielinen lähikontakti ollut ideana.

Capoeira jätti minulle mustelman sääreen ja pahan mielen – tämä ei ollut minun lajini. No, lempihahmoni Tekkenissä olikin salamurhaaja Nina Williams.

Nainen, 39:

Oli tosi kivaa, en olisi uskonut että voin ylittää itseni seisomalla käsilläni. Alussa luulin, että tulossa on isompaakin rääkkiä, mutta pärjäsin mielestäni oikein hyvin.

Mukava musiikki, ja se että ohjaaja välillä lauleskeli biisien mukana toi vaan kivaa tunnelmaa! Todellakin voisin mennä koettamaan lajia uudestaan, oli jännä huomata kuinka nopeasti opin niitä liikkeitä.

Nainen, 26:

En ole liikunnallinen. En voi käsittää, miksi joku haluaisi hikoilla salilla tai juosta radalla. On siis mahdotonta ymmärtää, miksi nautin capoeirasta, tästä pyörryttävän hikisestä huhkimisesta niin paljon. Kävin alkeiskurssin vuonna 2006, ja aloitin lajin uudelleen keväällä 2011. Kaipasin treenejä koko tauon ajan.

Treeneissä juostaan, ryömitään, liikutaan kuin eläimet, potkitaan, punnerretaan ja seistään päällä – näin muutamia aktiviteetteja mainitakseni. Treeneissä myös kaatuillaan, nauretaan, lauletaan, kompastellaan ja hikoillaan. Minulla on jäykät nivelet eikä kehonhallintani ole kovin hyvää, mutta silti: treeneissä naurattaa. Aina saa kysyä, ja aina joku neuvoo. Epäonnistuminen ei haittaa. Hiki haisee. Saa myös laulaa ja soittaa, vaikkei osaisi yhtään.

Tämä on sitä. Tämä on minun lajini.

Nainen, 29:

Tanssillisia askelia, potkuliikkeitä, rummun soitantaa, kenties päälläseisontaa – etukäteen kuulemani jutut capoeirasta hämmensivät, mutta lähdin tunnille avoimin mielin. Tunnilla oli meidän lisäksemme vain kolme ihmistä, joten tunnelma oli rento ja välitön.

Aloitimme juoksemalla tatamia ympäri paljain varpain; välillä käsiä sivuilla pitäen, polvia nostellen, laukka-askelin tai jaloilla takamusta kohti potkien. Harjoitukset hykerryttivät, sillä ne toivat mieleen ala-asteen liikuntatuntien hauskuuden. Sen jälkeen venyttelimme mitä haastavammissa asennoissa ja siinä kohtaa taisin muljauttaa hetkellisesti selkänikin, mutta ei se menoa haitannut. Tein kärrynpyöriä ja seisoin parini avustuksella jopa käsilläni. Se oli huikeaa!

Capoeiran perusaskellus, ginga, tuntui kohtalaisen helpolta, kuten potkuliikkeetkin. Ensikertalaisena tuskin kuitenkaan tein niitä kovin tyylipuhtaasti. Vaikeuksia tuotti loppupeli, jossa askeleita ja potkuja oli yhdistettävä toisen liikkeisiin.

Nauru oli herkässä, kun tatamilla pyöriessämme tuijotin pariani silmiin ja pyysin kertomaan kun hän aikoo potkaista, että osaan väistää. Kaikki kuitenkin tapahtui kuin hidastetussa filmissä, joten ei siinä sentään ollut todellista vaaraa saada iskua ohimoon. Sain kuitenkin kamppailusta esimakua, kun tunnin lopuksi ohjaaja vetäisi yhdellä liikkeellä jalat altani ja olin selälläni alle sekunnissa.

Uskoisin, että tämän kontaktilajin kautta saa helposti uusia tuttavuuksia ja kunto epäilemättä kohenee. Jos arastelet katsella vieraita ihmisiä silmiin, capoeira on tilaisuutesi voittaa pelkosi, sillä katsekontakti on pidettävä koko ajan – ellet halua joutua selätetyksi.

Lue myös:

Teksti ja kuvat: MTV3/Helmi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme