Mainos
Mainos

Hills-tähti avoimena rakkauselämästään AVAlla

Rachael Ray Showssa nähdään 20. huhtikuuta vieraana Hills-sarjasta tuttu Lo Bosworth. Bosworth kertoo showssa omasta rakkauselämästään.

Edesmenneen Hills-sarjan fanien kannattaa olla kuulolla perjantaina 20. huhtikuuta kello 18.15, sillä vieraana nähdään ihana Lo Bosworth. RachaelRayShow.comin sivuilla sivuilla todetaan, että sarjassa ei juurikaan nähty Bosworthin rakkauselämän kuvioita.

– Minusta ei ollut mukava ajatus tehdä suhteestani isoa numeroa, Bosworth paljastaa Rachaelille.

Nyt Bosworth kuitenkin on päättänyt raottaa faneilleen verhoa ja kertoa lisää rakkauselämästään. Hän on kirjoittanut kirjan, nimeltä The Lo-Down.

– Se on tavallaan kurkistus siihen, mitä kaikkien niiden poikien kanssa tapahtui, se on todella hauskaa, Bosworth sanoo.

Teoksessa Bosworth jakaa myös deittailuneuvoja niitä tarvitseville.

– Et voi tehdä suhteessa kompromisseja siitä, kuka olet, koska jos teet niin, epäonnistut. Paras suhdevinkki, jonka olen oppinut tähän mennessä, on, että itseensä täytyy uskoa.

Lo Bosworth 20.4. kello 18.15.

AVA

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme